2.9.2015

Mopoauto rysähtää korkeuksista

Autoliiton valtakunnallinen Auton Päivä tulevana lauantaina tarjoaa lukuisia tapahtumia eri puolilla Suomea. Iisalmessa rysähtää mopoauto korkeuksista asvalttiin.

Auton Päivän kantava ajatus on kertoa autoilun merkityksestä pitkien etäisyyksien Suomessa ja esitellä Autoliiton paikallisosastojen toimintaa. Auton Päivän tapahtumia järjestetään noin 30 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Tapahtumat sisältävät eri paikkakunnalla erilaista ohjelmaa, jossa on liikenneturvallisuus keskiössä. Tarjolla on muun muassa pelastusnäytöksiä, ajonäkötarkastusta ja auton pelastuskortin esittelyä. Iisalmessa pudotetaan mopoauto seitsemän metrin korkeudesta, millä havainnollistetaan kolaria taajamanopeudessa. Useilla paikkakunnilla on mukana myös muun muassa Punainen Risti ja Liikenneturva esittelemässä toimintaansa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Syksy ja pimeys luovat haasteita

Liikenneturvallisuus on puhuttanut erityisen paljon viime aikoina sattuneiden ikävien onnettomuuksien vuoksi. Jokainen tielläliikkuja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen.  Syksyn sateet ja pimeys tuovat liikenteeseen omat haasteensa.

– Autoilijoiden on tärkeää tarkistaa renkaiden kunto, varmistaa, että auton kaikki valot toimivat ja pitää tuulilasi puhtaana. Myös ajonopeudet pitää sovittaa kelin mukaisiksi, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen tähdentää.

– Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on tärkeää muistaa kaivaa heijastimet esiin ja tehdä itsensä mahdollisimman näkyväksi liikenteessä. Autoilija muuttuu heti autosta ulos astuessaan jalankulkijaksi, joten heijastin pitää olla myös autossa mukana.

Auton Päivän tapahtumien paikkakunnat ja kellonajat.

Luetuimmat