10.6.2016

Missä päällystetään – tarkista kartasta lomamatkasi tietyöt

Tietyökyltti

Tänä kesänä päällystetään arviolta 3 500 kilometriä tietä.

Tänä kesänä päällystetään arviolta 3 500 kilometriä tietä. Eniten liikenteellistä haittaa aiheuttavat tietyömaat sijaitsevat Uudellamaalla, Pohjois-Savossa sekä Etelä-Pohjanmaalla. Uudesta, paperisen tietyökartan korvaavasta karttasovelluksesta tienkäyttäjät voivat tarkistaa, minne päin Suomea tietyömaita on suunnitteilla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Korjausvelkarahalla pitkät pätkät uutta pintaa

Tämän kesän tietyöt ovat jo paikoitellen hyvässä vauhdissa, mutta osa ELY-keskusten kilpailuttamista päällystysurakoista on vielä ratkaisematta. Lisäksi osa tietyökohteista päätetään vasta kevään tieverkon kuntomittausten valmistuttua.

–Arvioisin, että kesällä 2016 päällystetään teitä 3 500 kilometriä eli noin 500 kilometriä enemmän kuin aiemmin, sanoo päällysteiden ylläpidon asiantuntija Juho Meriläinen Liikennevirastosta.

– Mahdollisuus kilometrimäärän lisäykseen johtuu osin halvasta bitumista, mutta myös hallituksen myöntämästä korjausvelkapaketista, josta saatiin tälle vuodelle noin 30 miljoonaa euroa lisärahoitusta uusiin päällysteisiin. Kaikkiaan päällysteisiin käytetään tänä vuonna, korjausvelkarahoitus huomioiden, noin 150 miljoonaa euroa, Meriläinen kertoo.

Jotta tietyömaan arvioidaan aiheuttavan tieliikenteelle merkittävää haittaa, työmaan tulee olla yli 15 kilometriä pitkä sekä sijaita sellaisella tieosuudella, jossa on vuorokaudessa paljon liikennettä (yli 6000 ajoneuvoa/vrk). Tällaisia kohteita on tulevana kesänä Pohjois-Savossa sekä Etelä-Pohjanmaalla: Mahdollisesti merkittävää haittaa tieliikenteelle aiheuttavia tietyömaita on valtatiellä 5 peräti kolme kappaletta ja tiellä 18 yksi.

Huomattavasti isompia, 20–40 kilometrin pituisia tietyömaita on kesän työlistalla myös, mutta nämä sijaitsevat tieverkolla, jossa liikennettä on keskimäärin melko vähän.

Myös Uudellamaalla on liikennettä merkittävästi haittaavia tietöitä.

Lähde: Liikennevirasto

Luetuimmat