16.5.2017

Liikenneturva: Yrityksen ajoneuvoilla ajavien huono liikennekäytös saattaa johtaa ostoboikottiin

Liikennemerkki

Yrityksen ajoneuvoilla ajavien kuljettajien negatiivinen liikennekäytös vaikuttaa yritysmielikuvaan. Pahimmillaan törttöily karkottaa potentiaalisen asiakkaan.

Liikenneturva kertoo, että huoleton ajotapa ja törttöily liikenteessä saattaa käydä kalliiksi varsinkin yrityksille. Tällä kertaa kyse ei ole sakoista tai konkreettisista kolhuista, vaan selvästi vaikeammin mitattavissa olevasta mielikuvavaikutuksesta, jota Liikenneturvan koulutusohjaaja Tomi Rossi tutki opinnäytteessään.

Liikennekäyttäytyminen vaikuttaa ihmisten muodostamaan mielikuvaan yrityksestä. Yrityksen ajoneuvoilla ajavien kuljettajien havaittu huono käyttäytyminen, kuten rattijuopumus, kiilaaminen, väärin pysäköinti, ylinopeus tai päin punaista ajaminen vaikuttaa ihmisiin, ja voi Rossin mukaan johtaa jopa yrityksen boikotointiin.

Opinnäytetyössä* kerrotaan, että jopa noin joka kolmas on boikotoinut tai harkinnut boikotoivansa yritystä sen ajoneuvojen kuljettajien liikennekäyttäytymisen johdosta.

– Kuljettajien liikennekäyttäytymiseen on hyvä kiinnittää huomiota osana sekä maineenhallintaa että työturvallisuutta. Yrityksillä on useita keinoja vaikuttaa kuljettajien toimintaan liikenteessä. Myös ammattikuljettajien jatkokoulutuksessa kannattaa kuljettajille korostaa liikennekäyttäytymisen merkitystä yrityksen maineeseen, kannustaa aihetta YAMK-opinnäytteessään käsitellyt Tomi Rossi kertoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Negatiivinen käytös vaikuttaa enemmän

Yritysten ajoneuvoilla ajavien kuljettajien negatiivinen toiminta liikenteessä vaikuttaa enemmän kuin myönteinen käytös, kuten huomaavaisuus, tilan antaminen suojatiellä tai nopeusrajoitusten noudattaminen taajamassa. Suhtautumisessa eri rikkeisiin on myös eroja: esimerkiksi ylinopeus koetaan vähemmän merkitykselliseksi kuin väärin pysäköiminen, röyhkeä ohittaminen tai punaisia päin ajaminen.

Eniten liikennekäyttäytyminen vaikuttaa naisiin ja yli 50-vuotiaisiin. Tyypillisin boikotoija tai boikotoimista harkinnut on mies ja yleisintä boikotointi on 34-49-vuotiaiden keskuudessa.

Ostopäätöstä tehdessä kuluttaja huomioi yrityksen maineen mahdollisesti yhtenä kriteerinä valintapäätöstä tehdessään. Yrityksen ajoneuvojen kuljettajien liikennekäyttäytymistä parantamalla on kuitenkin vaikea suoraan lisätä myyntiä. Vaikka asiakas kokisi kuljettajan toiminnan erittäin positiiviseksi, se saa asiakkaan harvoin ostamaa tuotetta. Negatiiviseksi koettu liikennekäyttäytyminen saattaa kuitenkin ohjata asiakkaan muualle.

Kännykkä ei jää huomaamatta

Mielikuvaan vaikuttavia tekijöitä on paljon. Kaikkia rikkeitä ei välttämättä osata mieltää merkityksellisiksi, mutta esimerkiksi kännykän käyttö ajon aikana on tunnetusti riskitekijä. Liikenneturvan mukaan se myös huomataan helposti.

Torstaina Jyväskylässä käynnistyvillä Kuljetus 2017 -messuilla Liikenneturva lupaa messuvieraille konkreettisen testimaistiaisen sitä, miten kännykän käyttö häiritsee ajosuoritusta. Kokeiluja varten osastolle tuodaan ajosimulaattori.

Lähde ja grafiikka: Liikenneturva Kuvituskuva: Antti Hentinen

* TNS Gallup Oy keräsi tutkimusaineiston Liikenneturvan toimeksiannosta marras-joulukuussa 2013 internetpaneelissa. Kyselyyn vastasi 1677 yli 15-vuotiasta suomalaista. Kysely oli osa Master Thesis -opinnäytettä, jonka Tomi Rossi toteutti osana Jyväskylän Ammattikorkeakoulun ylemmän AMK International Business Management -koulutusohjelmaa.

Luetuimmat