15.3.2017

Iäkkäitä liikenteessä yhä enemmän – nuoret yliedustettuina onnettomuuksissa

Tieliikenteessä on hyvinkin iäkkäitä kuskeja, mutta myös nuoria vasta autoilutaipaleensa aloittaneita kuskeja. Autoilun vaivattomuuden ja turvallisuuden näkökulmista kummallakin ikäryhmällä on lukuisia vahvuuksia – jos kohta myös heikkouksia.

Iäkkäiden määrä ja osuus väestöstä kasvaa. Yli 65-vuotiaiden väestöosuuden arvioidaan nousevan 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja 29 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Tällä hetkellä heitä on 20 prosenttia väestöstä.

Suomalaisen ikähaitarin muutos tarkoittaa myös sitä, että iäkkäitä autoilijoita on liikenteessä yhä enemmän. Iäkkäiden ajokortillisten osuus kasvaa myös siitä syystä, että entistä vanhemmat ovat terveitä ja kykeneväisiä jatkamaan liikkumista omalla autolla.

Liikenneturva on koostanut kattavan Ikänsä ratissa -nettisivuston joka muistuttaa, että iäkkäillä on monia vahvuuksia: ajovuodet ovat tuoneet kokemusta ja harkintakykyä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ikäkuskien määrä moninkertaistuu

Liikenneturvan tietojen mukaan vuodesta 2010 vuoteen 2040 ajokortillisten 65–69-vuotiaiden määrä kasvaa yli 10 prosenttia ja 70–74-vuotiaiden lähes 65 prosenttia.

Arvioiden mukaan samalla aikavälillä 75–79-vuotiailla ajokorttien määrä kasvaa noin 2,5-kertaiseksi ja yli 80-vuotiailla nelinkertaiseksi.

Arvioi oma ajokykysi

Iäkkäät selviytyvät yleensä hyvin liikenteessä, vaikka aistien toiminta heikkenee ja motoriikka hidastuu.

Vanhemmiten kuitenkin huomiokyky heikkenee, voimat vähenevät, näkö ja kuulo heikkenevät. Liikenneturvan Ikäkuljettajan itsearviointi -oppaan 27 kysymyksen avulla kuljettaja voi itse arvioida kykyjään yhä selviytyä liikenteessä.

Testi osaltaan kielii tekijälleen, onko syytä hakeutua tarkempiin tutkimuksiin esimerkiksi lääkärille tai antaa liikenneopettajan arvioida ajamistaan. Oppaassa on myös selviytymisvinkkejä ikäkuljettajille.

Nuoret alttiita ylittämään rajoituksia

Toista äärtä liikenteessä edustavat nuoret. Tilastojen mukaan 15–24-vuotiaat ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Liikenneturvan mukaan nuoria on väestöstä vain noin 12 prosenttia, mutta joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori.

Liikenneturva teetti vuonna 2013 kyselytutkimuksen, jonka mukaan nuorista joka kolmas (32 %) on rikkonut nopeusrajoitusta sekä maantiellä että taajamissa vähintäänkin melko usein.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Harjaannus kysyy malttia

Nuoret harjaantuvat liikenteeseen monin eri tavoin. Alkuvaiheessa kuvassa ovat mopot, mopoautot ja kevytmoottoripyörät. Ajokortti-iän koittaessa henkilöautot.

Opettelu itselleen ja muille turvalliseksi liikkujaksi kysyy malttia. Nuorten liikennekäyttäytymistä kuvaavat toisaalta kokemattomuus ja riskikäytös, toisaalta tuoreet ajokortin hankinnassa saadut opit.

Liikennevakuutuskeskuksen alaisen Onnettomuustietoinstituutin (OTI) nuorisoraportin 2016 mukaan tyypillistä nuorten vakavissa liikenneonnettomuuksissa ovat: kova vauhti, tieltä suistuminen, turvavyöt kiinnittämättä, kuljettaja alkoholin vaikutuksen alaisena, kuljettajana nuori mies, ajankohtana kesäviikonloppu.

Vakavissa kolareissa mukana alkoholi

OTIn selvitysten mukaan nuorten miesten (18–24-vuotiaat) aiheuttamissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa kuljettaja on syyllistynyt rattijuopumukseen 40 prosentissa tapauksista. Nuorilla naisilla vastaava osuus on 10 prosentissa tapauksista.

Nuorilla miehillä 67 prosentissa on ollut onnettomuushetkellä ylinopeutta vähintään 10 km/h. Nuorten naisten vastaava osuus on 35 prosenttia.

Nuorten miesten aiheuttamissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa kuljettajalla on ollut aikaisempia liikennerikkomuksia 64 prosentissa tapauksista, nuorilla naisilla osuus on 18 prosenttia.

Teksti: Marko Jokela Kuva: Aleksi Makkonen / Liikenneturva

Lähteet: Liikenneturva, Liikennevakuutuskeskus / Onnettomuustietoinstituutti

www.liikenneturva.fi

www.lvk.fi

Yli 3,7 miljoonaa ajokorttia

Suomalaisilla oli vuoden 2017 alussa voimassaolevia ajokortteja (kaikki ajokorttiluokat) yli 3,7 miljoonaa.

Ikäryhmä       Ajokortteja / kpl

15–17            75 994

18–19            90 182

20–24           277 799

25–29            288 709

30–34            306 843

35–39            311 660

40–44            301 653

45–49            319 710

50–54            348 267

55–59            337 227

60–64            333 366

65–69            327 085

70–74            196 421

75–79            123 107

80–84            59 890

85–89            21 611

90–94            3 450

95–99            204

100–              6

Yhteensä  3 723 184

Lähde: Trafi, voimassaolevat ajokortit

www.trafi.fi

Luetuimmat