22.9.2016

Pääkirjoitus: Älä anna kelin yllättää

Renkaista johtuvat vakavat liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina, mutta syksyllä puutteellisilla renkailla ajava joutuu helposti kelin yllättämäksi.

Viime lokakuussa rengasriski oli osallisena yhteensä neljässä kuolemaan johtaneessa tieliikenneonnettomuudessa. Renkaista johtuvat vakavat liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina, mutta juuri syyskelit voivat muuttua petollisen nopeasti ja puutteellisilla renkailla ajava joutuu helposti kelin yllättämäksi.

Renkaiden aiheuttamaa riskiä on kuitenkin helppo vähentää. Kauden loppua kohden kesärenkaiden pinta voi kulua loppuun yllättävän nopeasti, joten säännöllinen kulumisen seuranta kannattaa. Samalla voi tarkistaa ilmanpaineet. Esimerkiksi vuonna 2014 yli puolet renkaisiin liittyvistä onnettomuusriskeistä koski juuri kuluneita tai väärillä ilmanpaineilla varustettuja renkaita.

Kulumisen myötä kaikki renkaassa uutena olleet hyvät ominaisuudet heikkenevät vääjäämättä. Muutos hiipii salakavalasti, sillä päivittäin samoilla renkailla ajaessa hidasta muutosta ei helposti huomaa. Syyssateet vaativat hyvää rengasta. Kunnollinen kesärengas tarjoaa parhaan ja turvallisimman ajon vesisateessa ja märällä asvaltilla. Mutta jäällä toimii vain talvirengas.

Jos talvirenkaan joutuu laittamaan alle varhain ja kaatosade yllättää, pitää ajamiseen asennoitua niin kuin alla olisi loppuun kuluneet kesärenkaat. Sisäsivuilla kerromme tutkimuksesta, jonka mukaan uusinkin talvirengas häviää vesikelissä jopa sakkorajalle kuluneelle kesärenkaalle.

Talvirengas kuuluu talveen, mutta kun syys- ja talvikelin raja on lähellä, ei talvirenkaiden vaihdossa kuitenkaan kannata viivytellä – kesärengas nimittäin ei selviydy jäisellä tiellä.

Toisessa tämän lehden jutussa annamme vinkkejä renkaiden ostoon. Kuten jutun kirjoittaja toteaa ”autonrenkaiden ostaminen ei ole salatiedettä, mutta ostajan on syytä olla perillä perusasioista”. Perusasioiden tunteminen auttaa kuljettajaa valitsemaan renkaat, jotka sopivat omaan ajoon. Perusasioiden tunteminen auttaa kuljettajaa myös ymmärtämään renkaiden käyttäytymistä eri olosuhteissa ja niiden elinkaaren eri vaiheissa. Siksi pieni annos rengastuntemusta on hyödyllistä jokaiselle autoilijalle – ajatpa sitten omalla tai työnantajan autolla.

Luetuimmat