11.7.2016 Ajoneuvot Koeajo: Volvo V90 ja S90 – Ison Volvon uusi ote Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo V90 ja S90 nuorentuivat. Hyvää: mukavuus, ajettavuus, takatilat. Huonoa: totuttelua vaativa keskinäyttö. – Aloitimme viisi vuotta sitten puhtaalta paperilta, kertoo Volvon uusien autojen kehityksestä vastaava johtaja Kent Falck 90-sarjan mallien syntyhetkestä. Tuolla kellonlyömällä starttasi yhtä aikaa niin XC90-katumaasturin kuin Volvo V90 - ja S90 -mallien suunnittelu. Autot pohjautuvat samalle perusrakenteelle, jota voidaan etupyörien ja kojelaudan välistä aluetta lukuun ottamatta muokata joustavasti. XC90 sai luvan olla esittelyjärjestyksessä ensimmäinen, sillä sen edeltäjä alkoi ikääntyä käsiin. Nyt, liki kaksi vuotta myöhemmin, ovat vuorossa uudet isot henkilöautomallit. Näin perusteellisesti uusittuja autoja tapaa harvoin. Edeltäviin V70- ja S80-malleihin nähden V90-farkkumallissa ja sen porrasperäversiossa S90:ssä ei ole yhden yhtä samaa osaa. Kiinalaisen Geelyn pumppaamat kehitysmiljardit on siis hyödynnetty tehokkaasti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Muotojen uudet tuulet Kotimarkkinoillaan Ruotsissa, ja tietenkin myös meillä Suomessa, ylivoimaisesti myydympi malli uutuuskaksikosta on farkkuversio V90. Sen muotoilussa on lähdetty tällä kertaa irrottelemaan oikein kunnolla. Keulaylitys on hyvin lyhyt, takaylitys pitkä ja takalasi viisto – varsinkin viimeksi mainittua ei ole pystyperäisten kartanoautojen kerhossa ennen nähty. Keulasta katsottuna auto näyttää ehdalta Volvolta. Sen sijaan sivusta ja takaviistosta tutkailtuna mieleen tulee väkisinkin viitossarjan BMW. Viesti on selvä: uudet asiakkaat, tervetuloa Volvo-myymälöihin! Porrasperäinen S90 jakaa V90:n kanssa saman etuosan. Sedan-version perä on persoonallinen alas laskettuine rekisterikilpineen ja tyylilteltyine takavaloineen. Volvo S90 Liki viisi metriä Volvoa Molempien mallien ulkomitat ovat selvästi aiempaa suuremmat – kasvua niin pituuteen kuin akseliväliinkin on tullut yli kymmenen senttiä. Venytys tuntuu takapenkillä. Kun edeltäjämalleissa polvet ottivat herkästi kiinni etuistuinten selkänojiin, nyt jalkoja voi heiluttaa vapautuneemmin. Pienen miinuksen annamme kuitenkin penkin heikosta reisituesta. Sisustuksen yleisilme on melko lailla sama XC90:n kanssa. Tunnelma on kuin pohjoismaisessa hienossa hotellissa: valoisa, viihtyisä ja moderni. Se myös erottaa uudet Volvot sopivasti saksalaisista kilpailijoistaan. Kuljettajan istuin oli ainakin koeajamissamme kalliisti varustelluissa versioissa mukava, monipuolisesti säädettävä ja hyvin tukea antava. Uusina Volvo-lisinä ovat istuimen tuuletus sekä hieronta. Sen sijaan kojelaudan keskelle sijoitettu, valtaosan nappuloista korvaava iso kosketusnäyttö vaatii totuttelua ennen ajoon lähtöä, vaikka näytön logiikka onkin pitkälle mietittyä. Kuten sanottua, kartanomallin tavaratilan yläosa on nyt uhrattu designin hyväksi. Virallinen litratilavuus on kuitenkin säilynyt miltei ennallaan. Sentit on myös hyvin hyödynnetty: kynnyksiä ei ole lainkaan ja selkänojat kääntyvät (sähköllä) täysin vaakatasoon. Kontissa on muitakin kekseliäitä yksityiskohtia. Välipohja pysyy ylhäällä kaasupumpun avulla, ja myös jalan heilautuksella liikkuva takaluukku kuuluu kuvaan. Epäkohtina kiinnitimme huomiota hämmästyttävän pieneen suksiluukkuun sekä siihen, että tavaratilan suojapeitteen rullalle ei ole varattu säilytystilaa välipohjan alta. – Asiaa toki mietittiin. Tutkimuksemme kuitenkin osoittavat, että asiakkaat käyttävät tällaisia toimintoja äärimmäisen harvoin. Esimerkiksi suksia he kuljettavat mieluummin kattoboksissa, Falck vastaa kritiikkiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yllättävän mukava Tutustuimme uutuuksiin Malagassa – kartanoautosta oli ajettavissa dieselpuolen huippuversio V90 D5 AWD. Päällimmäisenä huomiona kirjasimme sivistyneen ja mukavan kulun. Osa pehmeydestä tosin saattaa mennä koeajoauton takaosan ilmajousituksen sekä säätyvän iskunvaimennuksen piikkiin. Ajettavuudessa on joka tapauksessa säilytetty sopiva annos perinteistä volvomaista jykevyyttä, ja tarvittaessa V90 taipuu mutkiin edeltäjäänsä halukkaammin. Dieselmoottori – joka on kaikkien isojen Volvojen voimanlähteiden tapaan kaksilitrainen ja nelisylinterinen – ei tarjoa useampipyttyisten silkinpehmeyttä, mutta pitää tasakaasulla käyntiäänensä kiitettävästi kuulumattomissa. Dieselien alempien nopeuksien kiihtyvyyttä tehostetaan Volvon innovaatiolla, paineilmaa ahtimelle syöttävällä järjestelmällä. Sen sijaan toisen koeajoauton, S90 T6 AWD:n, keulalla ollut kaksilitrainen bensaturbo pörisi kiihdytyksissä tämän hinta- ja kokoluokan autoon turhan selkeästi. Kahdeksanportainen automaatti vaihtoi ajoittaisia nykäyksiä lukuun ottamatta kuten pitääkin. Kahdessa vaiheessa Uusien Volvojen ennakkomyynti käynnistyi jo keväällä, ja ensimmäiset autot toimitetaan asiakkaille loppukesästä. Alkuun tuotannossa ovat molemmista mallisarjoista etuvetoinen D4 (190 hv), nelivetoinen D5 (235 hv), etuvetoinen T5 (254 hv) sekä nelivetoinen T6 (320 hv) – kaikki automaattivaihteisia. Vuodenvaihteen jälkeen ryhdytään toimittamaan myös ladattavaa nelivetohybridiä T8:a, joka käyttää samaa bensakonetta kuin T6 mutta sähkömoottoriin yhdistettynä (yhteisteho 407 hv). Samalla valikoima täydentyy D3:lla (150 hv) sekä D4:n manuaali- ja nelivetoversioilla. V90:n perushinnat alkavat manuaalivaihteisen D3:n 46 920 eurosta ja päätyvät T6 AWD automaatin 73 434 euroon. S90 on sisartaan pari–kolme tonnia edullisempi. Varustetasoja on Suomessa kaksi, Momentum ja Inscription. Muun muassa uusin turvallisuusinnovaatio, isojen eläinten havaitsemistoiminto automaattisella hätäjarrutuksella, on molemmissa vakiona. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Vesa Eskola Volvo V90 D5 AWD aut Hinta alkaen 60 889 € Moottori Dieselmoottori 1 969 cm³, 4 sylinteriä, 2 ahdinta, 8-v. automaattivaihteisto, neliveto. Teho 173 kW (235 hv), 4000 r/min Vääntö 480 Nm (1750–2250 r/min) Vääntö 480 Nm (1750–2250 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 7,2 s Huippunopeus 240 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 4,9 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 129 g/km Mitat pituus 4936 mm, leveys 1879 mm, korkeus 1475 mm, akseliväli 2941 mm Takuu 2 vuotta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 16.10.2026 Koeajo Koeajo: Xpeng X9 AWD Performance – luksusta myös kuljettajalle 15.10.2026 Koeajo Leapmotor C10 tarjoaa törkeän halvat 600 hevosvoimaa 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Koeajo Koeajossa Xpeng L03 – kaikki irti 400 voltin arkkitehtuurista 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 15.10.2026 Koeajo Leapmotor C10 tarjoaa törkeän halvat 600 hevosvoimaa 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?