Volkswagenilla PowerPoint -esitys dieselhuijaamisen mahdollisuuksista jo 2006

Sanomalehti New York Timesin saamien tietojen mukaan yhtiössä esitettiin vuonna 2006 PowerPoint-esitys dieselhuijauksen toteutuksesta Yhdysvalloissa.

Ajoneuvot | Uutinen | 28.4.2016

Alustavasta sovinnosta huolimatta Volkswagenin dieselskandaali ei tunnu laantuvan Yhdysvalloissa. Nyt paljastuneiden tietojen mukaan yhtiön tekniikkapuolen johtaja oli valmistellut PowerPoint-esityksen keinoista, joilla valmistaja voisi huijata yhdysvaltalaisissa päästötesteissä.

Esitys paljastaa yhtiön tienneen, että sen ajoneuvojen pakokaasupäästöt ylittivät sallitut rajat reilusti. Toistuvista korjausehdotuksista huolimatta päästöjärjestelmiä ei paranneltu, kertovat todistajat yhtiön sisältä. Syyksi on paljastunut se, että eurooppalaisiin päästörajoihin suunniteltu pakokaasujärjestelmä olisi kulunut liian nopeasti tiukemmissa yhdysvaltalaisnormeissa. Parempi pakokaasujärjestelmä puolestaan olisi korottanut autojen hintoja useita satoja dollareita, mikä olisi ollut Yhdysvaltojen vaikeassa kilpailutilanteessa ratkaisevaa.

Osana Volkswagenin arviointivirhettä oli usko, ettei huolellisesti rakennetusta huijauksesta jäädä kiinni, sillä 2006 ajoneuvojen testaaminen arkiajossa oli vaikeampaa ja harvinaisempaa. Volkswagen myös paranteli huijausjärjestelmää vuosien varrella. Esimerkiksi tietoa siitä, että laboratoriossa tapahtuvissa päästömittauksissa ajoneuvon ohjauspyörä ei liiku, käytettiin myöhemmin eräänä tekijänä, jolla huijausjärjestelmä aktivoitiin.

New York Timesin saamissa oikeusasiakirjoissa on paljastunut myös, että Volkswagen uskoi pitkään selviävänsä päästöskandaalista neuvottelemalla kulisseissa Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA:n kanssa. Vaikka ympäristövirasto oli tutkinut päästöepäselvyyksiä jo yli vuoden, uskoi yhtiö vielä syyskuun alussa 2015 huijauksen myöntäessään, että sillä olisi neljä kuukautta aikaa neuvotella suljettujen ovien takana. Volkswagenin Yhdysvaltojen virkamiessuhteita hallinnoinut Stuart Johnson kertoi myöhemmin muistiossa tyrmistyksestään ympäristöviraston annettua yhtiölle vain puolen tunnin ennakkovaroituksen ennen huijausskandaalin paljastamista syyskuun 18. päivä.

Samalla yhtiö aliarvioi mahdollisen sakkorangaistuksen suuruuden täysin. Edeltävä ympäristösäännösten rikkomuksesta annettu ennätyssakko Yhdysvalloissa oli Hyundai-Kian 100 miljoonan dollarin rangaistus vuonna 2014, jolloin päästöskandaali kosketti 1,1 miljoonaa ajoneuvoa, eli tapauksen ajoneuvomäärä oli kaksinkertainen Volkswagenin rikkeeseen verrattuna.

Päästöongelmia ei myöskään huomioitu merkittävissä määrin silloiselle pääjohtaja Martin Winterkornille osoitetuissa muistioissa. Marraskuussa 2014 Volkswagenin ajoneuvojen teknisiä ongelmia käsittelevässä kahden sivun muistiossa annettiin pääjohtajalle yhden kappaleen mittainen suositus noin 500 000 ajoneuvon takaisinkutsusta päästöongelmien takia.

Vastaavasti heinäkuussa 2015 pidetyssä Volkswagenin yläjohdon kokouksessa, jossa käytiin läpi eri markkina-alueiden säädöksiä, annettiin Yhdysvaltain diesel-tilanteelle vain 10 minuutin aika lähes kahden tunnin kokousajasta.

Lähde: New York Times, kuva: Shutterstock

Keskustelu

automerkiltä: Volkswagen