5.12.2016

Vaasa mukana kisaamassa Tesla Gigafactorystä Euroopassa

Tesla Vaasa Gigafactory

Vaasa ryhtyy markkinoimaan alueen energiaosaamista Eurooppaan laajentavalle Teslalle.

Joitain viikkoja sitten Tesla ilmoitti aikeistaan laajentaa tuotantoaan Eurooppaan yhtiön jättimäisen Gigafactory-konseptin muodossa. Nyt Vaasan kaupunki on aloittanut selvityksen, voitaisiinko tuleva suurhanke saada Pohjanmaan piristykseksi.

Teslan ensimmäinen Gigafactory sijaitsee Sparksissa, Nevadan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Valmistuessaan Teslan jättitehdas on kooltaan lähes miljoona neliömetriä ja se valmistaa noin 35 gigawattitunnin edestä akustoja. Kokonaisuudessaan Gigafactoryn pitäisi olla valmistuessaan maailman suurin rakennus maapinta-alalla mitattuna. Vuonna 2014 aloitetusta rakennusprojektista on tällä hetkellä valmiina noin 14% eli 177 000 neliömetriä.

Tesla Vaasa Gigafactory
Havainnekuva Nevadan Gigafactorystä valmiina.

Vaasan hanketta puoltaa alueen vahva energiaosaaminen, sillä seudun yritykset vastaavat lähes kolmannesta koko Suomen energiaviennistä yhteenlasketulla 4,4 miljardin euron liikevaihdolla. Lisäksi noin 140 kilometrin päässä sijaitsevalla Kaustisella sijaitsee Euroopan suurin litiumesiintymä, tarjoten nykyakuissa tarvittavaa raaka-ainetta läheltä.

– Vaasan energiaklusterilla ja Teslalla on yhteinen tavoite: nopeuttaa maailman siirtymistä kestävään energiaan. Meillä on erinomaiset mahdollisuudet toimia Teslan kumppanina ja Euroopan Gigafactoryn sijaintipaikkana. Tarvitsemme visionäärisiä ja maailmanlaajuisia tekoja. Tämä on hanke, joka rakentaa Vaasan tulevaisuutta useaksi sukupolveksi eteenpäin, Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry kommentoi.

Tesla Vaasa Gigafactory
Teslan Nevadan Gigafactory heinäkuussa 2016.

Vaasan kaupungin hankkeella on myös vuodenvaihteessa aloittavan elinkeinoministeri Mika Lintilän siunaus.
– Tämä on hieno mahdollisuus koko Suomelle, olen hankkeesta erittäin innostunut. Tulen omalta osaltani tukemaan hanketta niin paljon kuin on mahdollista.

Hankkeen seuraavina askelina Vaasa kokoaa laajan koalition, johon kuuluu keskeisiä asiantuntijoita lukuisilta liike-elämän alueilta. Projektin vaikuttavuusarviointi ja prosessikuvaus valmistuu puolestaan vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Vaasan kaupunki on avannut hankkeelle kotisivut osoitteeseen www.gigafactory.fi

Lähde: Vaasa, Tesla Kuvat: Vaasa, Tesla

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat