15.2.2017

TM:n talvitestin voitto jaettiin – ykköspaikalle Audi Q2 ja Volvo S90

Tekniikan Maailman perinteisessä talvitestissä otettiin mittaa 16:sta automallista. Viiden lumikiteen veroisesti menestyivät Audi Q2 1,4 TFSI ja Volvo S90 D3. Kolmossijalle nousi Mercedes-Benz E 220 d A.

Viime vuonna Tekniikan Maailma -lehden tammikuussa toteuttama talvivertailu keskittyi nelivetoisiin autouutuuksiin. Tänä vuonna vuorossa oli paluu kaksivetoisiin. Lehden arvion mukaan neliveto on monen autoilijan haaveena, mutta autokaupassa haaveet eivät aina toteudu. Suurin osa autoista myydään etu- tai takavetoisina, joten useimpien on selviydyttävä ajoistaan ympäri vuoden ilman nelivetoa.

Tekniikan Maailman kattava talvitestipaketti ilmestyy lehden numerossa 4/2017, joka löytyy lehtipisteistä jo tänään (15.2.2017). Uteliaiden riemuksi ja malttamattomien onneksi lehti kertoi esimakua tulevasta jo aamuvarhaisella. Taustoittavan artikkelin testistä voi puolestaan lukea lehden verkkosivuilta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mukana uutuuksia kahdelta vuodelta

Tekniikan Maailma kertoo kelpuuttaneensa testiin mukaan kaikkiaan 16 autoa, joista pääosa oli viime vuoden uutuuksia. Niiden lisäksi lehti valitsi testattavaksi myös kolme tärkeää, mutta viime vuonna sivuun jäänyttä uutuutta. Nyt mahdollisuuden saivat Honda HR-V, Jaguar XE ja Vuoden Autoksi kruunattu Opel Astra.

Uutuuksista pois joutuivat puolestaan jäämään BMW:n uusi 5-sarja sekä Škoda Kodiaq. Kumpaakaan mallia ei vertailua tehtäessä ollut saatavana kaksivetoisina.

Tekniikan Maailman vertailuun pyrittiin saamaan mukaan suomalaisten kannalta suosituimmat moottori-, vaihteisto- ja varusteversiot.

Vertailuryhmässä oli 10 bensiinikäyttöistä autoa, 3 bensiinihybridiä ja 3 dieselkäyttöistä autoa. Etuvetoisia oli 13, takavetoisia 3, ja automaattivaihteisto oli 10:ssä autossa. Autojen hintahaarukka asettui noin 20 000:n ja 60 000 euron välille.

Tekniikan Maailman Talvivertailuun 2017 osallistuneet autot:

Alfa Romeo Giulia 2,2 Diesel A Super
Audi Q2 Business 1,4 TFSI Stronic
Citroën C3 Puretech 110 Shine
Ford Ecosport 1,0 Ecoboost Titanium
Honda HR-V 1,5 Executive
Hyundai Ioniq Hybrid DCT Style
Jaguar XE E-Performance Pure Plus A
Kia Niro 1,6 GDI Hybrid EX Premium Pack
Mercedes-Benz E 220 d A Premium Business AMG-line
Opel Astra Sports Tourer 1,4 T Innovation
Peugeot 3008 Puretech 130 Allure
Renault Mégane Sport Tourer Energy TCe 130 Bose
Seat Ateca 1,4 TSI ACT DSG Style
Toyota C-HR Hybrid Active
Volkswagen Tiguan Comfortline 1,4 TSI ACT DSG
Volvo S90 D3 Business A

Erot esiin perinteisellä kaavalla

Vertailun eri osa-alueet noudattelivat lehden kertoman mukaan varsin perinteistä talvivertailun kaavaa.

Paremmuusjärjestyksen löytäminen yhdeksän eri arvostelualueen ja 28 eri ominaisuuden välillä vaati tuhansia mittauksia ja kaikkiaan noin 32 000 ajokilometriä.

Suurimmat painoarvot saivat lämmityslaite (20 %) ja hallittavuus (15 %). Muut alueet ovat talviajo maantiellä, jarrut, etenemiskyky, kylmäkulutus, kylmäpäästöt, valot ja näkeminen (kaikki 10 %) ja sähkölämmittimet (5 %). Myös talvivarusteet ja käytettävyys arvioitiin, mutta ne eivät vaikuttaneet loppuarvosanaan.

Viime vuonna kylmäkulutusta ja -päästöjä ei mitattu, koska Suomessa ei ole nelivetoautoille soveltuvaa päästö- ja kulutusmittauksiin soveltuvaa laboratoriota, mutta tänä vuonna molemmat tärkeät osa-alueet ovat jälleen mukana. Päästöissä havaittiin edelleen isoja eroja, mutta virallisten rajojen ylityksiä ei Tekniikan Maailman mukaan nähty.

Kylmäkulutus arvosteltiin hyötysuhteen perusteella, sillä näin erikokoisia autoja ja moottoreita on mahdollista parhaiten verrata keskenään. Kylmänä paraskin vertailuauto kykeni käyttämään vain alle 9 prosenttia polttoaineen energiasta auton liikuttamiseen.

Vertailun käytännön kokeita tehtiin sekä Etelä-Suomessa että Ivalon alueen testiradoilla ja maanteillä. Testaus kesti kaikkiaan runsaan kuukauden, sillä ensimmäiset autot saapuivat TM:n autolaboratorioon jo ennen joulua ja ne palautettiin testirupeaman valmistuttua tammikuun lopulla.

Yllätyksiä automaattisessa hätäjarrutuksessa

Useimmat uudet autot on varustettu kameran ja/tai tutkan avulla toimivalla automaattisella hätäjarrutusjärjestelmällä (AEB). Päätimme testata niiden toimivuutta talvisissa olosuhteissa. Tätä varten Tekniikan Maailma kertoo rakentaneensa seisovaa autoa simuloivan pehmustetun esteen.

Useimmissa autoissa AEB-järjestelmät toimivat odotetusti, mutta pieniä yllätyksiäkin tuli. Esimerkiksi VW-konsernin autoissa (Audi, Seat, VW) järjestelmä ei tuntunut toimivan lainkaan, kunnes selvisi, että se on ohjelmoitu toimimaan ainoastaan navigaattorin karttaan sisältyvällä tiealueella, ei testiradoilla. Sama tilanne tulee siis eteen esimerkiksi ajoharjoitteluradoilla ja todennäköisesti myös jääteillä.

Hätäjarrutustoimintoa ei vielä arvosteltu, mutta Tekniikan Maailma aikoo ottaa AEB-kokeen pysyvään testiohjelmaan jatkossa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Huonoja talviautoja ei enää ole

Nykyään ei löydy enää kovin huonoja talviautoja vaan edullisellakin autolla pärjää kohtalaisesti. Ääriolosuhteissa erot kuitenkin korostuvat, ja autonvalmistajien paneutuminen – tai sen puute – talviolosuhteisiin paljastuu.

Jos esimerkiksi auton ohjaus on tunnoton, liukas tie ja pehmeärunkoiset talvirenkaat yleensä vain korostavat ominaisuutta TM muistuttaa. Sama pätee esimerkiksi ajonvakautuksen toimintaan, jarrutuntoon tai kosketusnäyttöjen toimintaan.

Huomionarvoista testissä on takavetoisten autojen hyvä menestys. Edistyneen elektroniikan avulla ne ovat etenemiskyvyltään useinkin jo samalla tasolla kuin etuvetoiset.

TM:n talvitestin voitto jaettiin

Kun pisteet laskettiin yhteen, paljastui, että TM Talviauto 2017 -arvonimi jaetaan tällä kertaa kahdelle autolle.

Ykköstilalle nousivat tasapistein Audi Q2 Business 1,4 TFSI Stronic ja Volvo S90 D3 Business A erinomaisella yleisarvosanalla 9,1.

Kummallekaan merkille menestys talvivertailussa ei ole harvinaista, sillä Audi vei voiton viime vuonna ja Volvo on voittanut TM Talviauto -palkinnon jo kolmasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kolmanneksi tuli paras takavetoinen Mercedes-Benz E 220 d A Premium Business AMG-line arvosanalla 8,8jota seurasivat Volkswagen Tiguan Comfortline 1,4 TSI ACT DSG ja Seat Ateca 1,4 TSI ACT DSG Style arvosanoin 8,7 ja 8,6.

Edellisten vuosien TM Talviautot:

2016  Audi A4 2,0 TDI Quattro S tronic
2015: Jaettu voitto: Mercedes-Benz C 220 BlueTec T A ja Volkswagen Passat 2,0 TDI DSG
2014:  BMW 318d GT A
2013:  Volvo V40 D2
2012:  Mercedes-Benz B 180 BE
2011:  Volvo S60 D3
2010:  Jaettu voitto: Mazda3 1,6, Škoda Yeti 1,2 TSI ja Toyota Prius
2009:  Škoda Superb 1,8 TSI
2008:  Volvo V70 2,0D
2007:  Cadillac BLS 2,0T A
2006: Hyundai Sonata 2,4 GLS
2005: Volkswagen Golf 1,6 FSI

Lähde: Tekniikan Maailma Kuvat: Pekka Nieminen/Otavamedia

Luetuimmat