22.7.2016

Teslan uusi maailmanvalloitusjuoni: busseja, rekkoja ja yhteiskäyttöä

Tesla Model X

Tesla luopuu nimensä Motors-loppuosasta. Autojen lisäksi luvassa on rekkoja, busseja, yhteiskäyttöpalveluita ja aurinkopaneeleita kaikkialle.

Teslan karismaattinen pääjohtaja ja nykyajan keksijämoguli Elon Musk on linjannut Teslan uuden pitkän tähtäimen suunnitelman. Alkuperäisessä suunnitelmassa olleet askelmerkit matalan volyymin Tesla Roadsterista koko kansan Model 3:een ovat toteutuneet, joten suunnitelma oli aika päivittää.

Teslan tulevaisuusvisiossa yhtiö laajentaa ajoneuvoportfoliotaan vielä muutamiin segmentteihin, joissa on vielä tarvetta sähköistämiselle. Tällaisia ovat pickupin ja tila-auton lisäksi esimerkiksi rekat ja bussit, joiden kimppuun Tesla aikookin paneutua seuraavaksi. Samalla tavoitteena on kehittää autonomista ajamista entistäkin turvallisemmaksi, jotta koneet ajaisivat keskenään ihmisiä turvallisemmin. Tällöin ajoneuvoista voitaisiin eliminoida kuljettajat, jotta tilaa jäisi enemmän matkustajille.

Autonomiset ajoneuvot voisivat myös tienata rahaa omistajalleen silloin, kun niitä ei tarvita. Muskin visiossa itsenäiset autot siirtyisivät kyytipalveluiden palvelukseen parkkipaikalla odottelun sijaan.

Ajoneuvojen lisäksi Musk haluaa tuoda aurinkopaneelit osaksi sähköautoinfrastruktuuria sekä kotitalouksia. Eräs esimerkki tästä on Teslan Powerwall-kotiakku, joka tuodaan osaksi SolarCity-aurinkopaneelikattoratkaisuja. Tesla osti hiljattain aurinkopaneeliyhtiö SolarCityn ja samalla Tesla pudotti Motors-jälkiliitteen nimestään, viitaten yhtiön laajentavan ajoneuvojen ulkopuolelle.

Yhtiö ei aio esitellä tulevaa Model 3:sta edullisempaa mallia, sillä Teslalle on tärkeämpää yhtiö rajallisen valmistuskapasiteetin kasvattaminen ja kassavirran kohottaminen. Automotive Newsin haastattelemat asiantuntijat asettavat Teslan rekka- ja bussiprojektien hinnaksi 2-3 miljardia dollaria, minkä lisäksi yhtiö on näiden segmenttien kehitystyössä takaa-ajajan asemassa.

Vertailun vuoksi Teslan alkuperäinen pitkän tähtäimen suunnitelma maksoi noin 4,2 miljardia dollaria. Muskin mukaan yhtiön kassavirta kääntyy positiiviseksi vuoden loppuun mennessä.

Lähde: Autoblog, Automotive News Kuva: Tesla

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat