27.9.2016

Tässä on Michelinin URBALAD – 270 miljoonan investointi

Michelin URBALAD testikeskus

Rengasvalmistaja Michelinin kehittää teknologiakeskustaan Ranskassa. 270 miljoonan jätti-investointi tähtää entistä sujuvampaan tuotekehitykseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Michelin vihki syyskuussa käyttöön ensimmäisen osan uudesta tutkimus- ja tuotekehityskeskuksestaan Ladoux’ssa, Ranskassa. Keskuksen päärakennus on nimeltään URBALAD.  Keskuksen sydän valmistuu lopullisesti vuonna 2018, mutta ensimmäiset osat ovat jo käytössä.

Teknologiakeskuksen uudistamisprojekti on yli 270 miljoonan euron investointi, jonka tarkoituksena on Michelinin kertoman mukaan vahvistaa yhtymän innovaatiokapasiteettia ja tehostaa korkealuokkaisten tuotteiden ja palveluiden kehitysprosesseja.

Michelin URBALAD testikeskus

Kehitystyön kimpussa 6 000 asiantuntijaa

Michelin Technology Center on vuodesta 1955 lähtien ollut rengasvalmistajan innovaatio-, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan hermokeskus.

Nykyisin Michelin-yhtymässä työskentelee yli 6 000 asiantuntijaa tulevaisuuden tuotteiden ja palveluiden kehitystyössä. Väestä yli puolet työskentelee yhtymän pääteknologiakeskuksessa Ladoux’ssa.

Uusi päärakennus on kooltaan 67 000 neliömetriä ja se tarjoaa työskentelytilat 1 600 rengasammattilaiselle. Rakennuksen kerrotaan olevan koko Keski-Ranskaan sijoittuvan Auvergne-Rhône-Alpes -alueen suurin.

Michelin URBALAD testikeskus
Michelin Nordicin toimitusjohtaja Vincent Pinot.

– Investoimme teknologiakeskuksemme uudistamiseen, koska haluamme lisää potentiaalia innovaatiotoiminnallemme. Uusi keskus vahvistaa Michelinin johtavaa asemaa uusien renkaiden ja digitaalitekniikkaa hyödyntävien rengasratkaisujen sekä niihin liittyvien palveluiden kehittäjänä. Uusi teknologiakeskus auttaa meitä myös saavuttamaan kunnianhimoisen COP21 -päästövähennys-tavoitteemme, mikä tarkoittaa, että vähennämme tuotteidemme elinkaaren hiilijalanjälkeä 20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, sanoo Michelin Nordicin toimitusjohtaja Vincent Pinot.

Kokonaisuudessaan uusi teknologiakeskus Ladoux’ssa valmistuu vuoden 2018 aikana. Rengasvalmistaajan oma näkemys on se, että keskittymä on jo nyt yksi maailman moderneimmista huipputeknologian kehityskeskuksista. Ja lisää on luvassa.

Saman katon alla toimivat Michelinin mukaan yhteistyössä kaikki tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan sektorit yrityksen eri innovaatio-ohjelmien parissa.

Michelinillä on innovaatiokeskuksia Ladoux’n lisäksi Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Thaimaassa, Intiassa, Kiinassa, Japanissa sekä Sveitsissä.

Huipputeknologian tarkoin vartioitu keskittymä

Yhtymän keskeiset innovaatioprojektit ja niiden tutkimus- ja tuotekehitystoiminta on Michelinin mukaan keskitetty Ladoux’hun, teknologiakeskuksen ytimeen. Siellä työskentelevät asiantuntijatiimit työstkentelevät muun muassa renkaiden materiaalien tutkimuksen, kehittämisen ja renkaiden rakennesuunnittelun ja muotoilun parissa.

Prototyyppien valmistuksen jälkeen vuorossa on koestus ja testiradalla tapahtuva käytännön testaus.

Michelin kertoo, että Ladoux’n teknologiakeskus on äärimmäisen tarkasti vartioitu. Sen kuvaillaan olevan huipputurvallinen saareke, jossa on uuden URBALAD-rakennuksen lisäksi 19 erilaista testirataa kaikkiaan 450 hehtaarin alalla.

Peräti 72 prosenttia kaikista Michelinin kehittämistä renkaista syntyy Ladoux’n teknologiakeskuksessa. Siellä valmistetaan joka vuosi noin 15 000 prototyyppiä ennen sarjatuotannon aloittamista tarvittavia testejä ja mittauksia varten.

Lähde ja kuvat: Michelin

Luetuimmat