20.6.2017

Tällainen on uusi räväkkä crossover Kia Stonic

Kia Stonic

Kia Stonic on korealaisvalmistajan tuore näkemys B-segmentin crossoverista.

Kasvavien kompaktien crossovereiden markkinat houkuttelevat nyt myös Kian tuomaan uuden mallinsa B-segmenttiin. Uutuuden nimi on Kia Stonic ja valmistajan mukaan se tuo katumaasturihenkistä tyyliä voimakkaasti kasvavaan crossover-luokkaan. Nimen takana ovat sanat 'Speedy' ja 'Tonic', eli ripeä ja toonika, jälkimmäisen viitatessa sävelasteikon ensimmäiseen ja viimeiseen nuottiin.

Kia mainostaa Stonicin olevan personoitavin mallinsa koskaan. Katon esimerkiksi saa viidessä eri värissä, tuoden mallistoon heti 20 erilaista kaksiväriversiota. Katon värin katkaisee kuitenkin korinvärinen C-pilari. Muotokieli on tuttua Kiaa, näyttäen jälleen raikkaalta ja terävältä muun muassa tiikerikeuloineen.

Sisätilojen ilme on pääpiirteittäin tuttu Kian muista malleista, mutta pirteyttä on haettu väreillä. Tavaratilaa on valmistajan mukaan 352 litraa. Koeistunnan perusteella tilat soveltuvat parhaiten neljälle keskikokoiselle aikuiselle.

Voimanlähteinä Kia Stonicissa nähdään merkin tuttu 1,0-litrainen T-GDI bensaturbo 120 hevosvoiman turvin, sekä 1,25- ja 1,4-litraiset vapaasti hengittävät bensiinimoottorit. Malliston täydentää 1,6-litrainen diesel.

Kia Stonic

Loppuvuodesta Eurooppaan saapuva Kia Stonic ei ole saanut vielä virallista Suomen hinnoittelua, mutta maahantuoja lupailee hinnat alkaen asettuvan noin 20 000 euroon.

Kia Stonic

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat