Saksalaislehti: Volkswagenin silloinen pääjohtaja mukana dieselskandaalin salailussa

Bildin saamien tietojen mukaan Volkswagenin entinen pääjohtaja Martin Winterkorn olisi aktiivisesti osallistunut dieselgaten peittelyyn.

Ajoneuvot | Uutinen | 26.9.2016

Volkswagen-ryhmän entinen pääjohtaja, Martin Winterkorn, on saksalaislehti Bildin saamien tietojen mukaan ollut aktiivisesti mukana päättämässä dieselskandaalin salailusta heinäkuussa 2015. Winterkorn hyväksyi, että epäileväisille yhdysvaltalaisviranomaisille kerrotaan vain osa totuudesta elokuun 2015 alkupuolella järjestetyssä tapaamisessa.

Volkswagenin virallinen kanta viranomaistapaamisessa oli, että se oli tietoinen ongelmista päästörajojen suhteen ja että yhtiön insinöörit olivat ratkaisemassa ongelmaa. Seitsämän viikkoa myöhemmin Yhdysvaltain ympäristöviranomaiset paljastivat Volkswagenin järjestelmällisen huijaamisen ja sysäsivät liikkeelle niin sanotun dieselgaten, jonka jälkivaikutuksia selvitellään edelleen.

Winterkorn erosi tehtävistään pian skandaalin paljastumisen jälkeen, mutta häntä tutkitaan edelleen siitä, oliko yhtiö liian verkkainen liikkeissään erityisesti sijoittajiensa tiedottamisen osalta.

Aiemmin Volkswagenin mukaan Winterkorn oli mukana heinäkuun kokoukesssa, jossa käsiteltiin dieseltilannetta ”ohimennen”. Volkswagenin edustaja kieltäytyi kommentoimasta Bildin saamia tietoja.

Bildin mukaan useille Volkswagenin insinööreille on tarjottu ehdollisia rangaistuksia ja sakkoja, mikäli nämä tunnustaisivat osallisuutensa päästöhuijausskandaalissa. He ovat kuitenkin kieltäytyneet, sillä he menettäisivät Volkswagenin tarjoaman lakivakuutuksen. Brunswickin syyttäjänvirasto kieltäytyi kommentoimasta tietoja.

Ovet ovat Bildin mukaan käyneet myös alihankkija Robert Boschilla, joka on jäädyttänyt useita työsuhteita tutkimusten osana. Bosch toimitti Volkswagenille muun muassa ohjelmistoja, päästöhuijausskandaalin kiteytyessä juuri EA 189 -dieseleiden moottorinohjausohjelmistoon.

Lähde: Automotive News Kuva: Shutterstock

Katso myös:

Keskustelu

automerkiltä: Volkswagen