19.4.2016

Vihdoin Suomessa: tilanestori Renault Espace uudistui makeasti

Renault Espacet ovat lopulta saapuneet Suomeen

Tila-autojen kantaisäksikin tituleerattu Renault Espace osoittaa erinomaista uudistumiskykyä trendejä seuraillessaan.

Yli 30 vuotta Renaultin tila-autona toiminut Espace saapuu vihdoin uusimpana versiona Suomeen. Samalla ikänestori osoittaa hämmästyttävää muuntautumiskykyä, lähtien reippaasti mukaan henkilöautojen uusimpiin trendeihin. Uudet Renault Espacet ovat lopulta saapuneet Suomeen, ensimmäisten yksilöiden ollessa esillä suurimmissa Renault-liikkeissä.

Crossoveriksi muuntautunut Espace onnistuu olemaan edeltäjäänsä matalampi niin visuaalisesti kuin oikeasti, vaikka maavara on maasturoitumisen yhteydessä noussut 4 senttimetriä. Todellisuudessa uutukainen on 63 millimetriä edellistä sukupolvea matalampi, mutta vaikutelmaa korostaa korkealle nostettu kylkilinja yhdessä matalien ikkunoiden kanssa. Myös kasvanut pituus (4,85 metriä) ja leveys (1,87 metriä) tuovat mittasuhteet maltillisemmiksi. Samalla akseliväli on kasvanut 2,88 metriin.

Renault Espace Suomessa

Espacen ehkä kunnioitettavin muutos on kuitenkin 250 kilogramman laihdutuskuuri, jonka luvataan tuntuvan ketterämpänä ajettavuutena. Ketteryyttä luvataan myös valinnaisella 4Control-nelipyöräohjauksella, jonka yhteydessä myös iskunvaimentimet päivittyvät elektronisesti säädettäviksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sisätilojen ehdoilla

Sisällä Espace uskoo panoraamatuulilasiin, valinnaiseen panoraamakattoon ja nokkelaan sisävalaistukseen tilantunnun luomisessa. Aina seitsämänpaikkainen Espace on myös täynnä tavaroiden säilytyskoloja, joten jokaiselta istuinpaikalta pitäisi päästä lokeroon käsiksi. Keskirivin polvitiloja kuvaillaan luokkansa parhaiksi. Mikäli keski- tai takaistuimia ei tarvita, ne voi pongauttaa lattian sisään yhdellä painalluksella vaikkapa keskikonsolin kosketusnäytöstä.

Renault Espace Suomessa

Keskikonsolia hallitsee 8,7-tuumainen R-Link 2 -kosketusnäyttöjärjestelmä, jonka avulla voidaan hallita auton järjestelmiä navigoinnista ajoavusteisiin. Kosketusnäytön ja mittaristona toimivan TFT-näytön väri vaihtuu kulloinkin valitun ajomoodin ja sisävalaistuksen värin mukaan. Ajotilasta toiseen voi vaihdella Renaultin Multi-Sense -järjestelmällä, joka vaikuttaa kaikkeen ajettavuudesta etuistuinten hierontaan.

Moottoriksi Espaceen saa mitä tahansa, kunhan se on 1,6-litrainen dCi 160 kaksoisturbotekniikalla. Moottorin suoritusarvot ovat 160 hevosvoimaa ja 380 newtonmetriä vääntöä alkaen 1 750 minuuttikierroksesta. Myös elektronisesti toimiva EDC-kaksoiskytkinvaihteisto kuuluu vakiovarusteisiin. Vaihteiston kohdalla Renault on luopunut mekaanisesta vaihteenvalitsimesta kokonaan sähköisen "shift-by-wire" -ratkaisun edessä, antaen keskikonsolin suunnittelijoille enemmän vapautta.

Renault Espace Suomessa

Turvavarusteita uudesta tilacrosserista löytyy yllin kyllin. Mukautuva vakionopeudensäädin, aktiivinen hätäjarrutustehostin (30-140 km/h) etäisyysvaroituksella, kaistavahti, liikennemerkkitunnistus ylinopeusvaroituksella, sokean kulman varoitus, peruutuskamera, pysäköintitutkat (etu-, taka- ja sivu), kaukovaloavustin, pysäköintiavustin ja heijastusnäyttö kattavat suurimman osan hengästyttävästä teknologiamäärästä.

Uuden Espacen hinnat alkavat Suomessa 47 990 eurosta, 4Control-mallin ollessa 50 990 euroa ennen lisävarusteita.

Lähde ja kuvat: Renault

Luetuimmat