1.10.2016

Pariisin autonäyttelyn onnistujat

Nissan Micra

Vaikka suurin osa uutuuksista oli tiedossa etukäteen, onnistuivat toiset livenä paremmin kuin toiset.

Pariisin autonäyttely ei tarjonnut kovin montaa todellista uutuutta, mutta monille ennakkoon julkistetuille malleille kyseessä oli silti ensiesiintyminen luonnossa. Tässä muutamia poimintoja autoista, jotka onnistuivat esiintulossaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nissan Micra

Täydellisesti kasvonsa pessyt kymmenennen sukupolven Micra kohottaa klassikkomallin kerralla takaisin kärkikaartiin. Nissanin mukaan tarjolla on yhteensä 125 erilaista väri- ja somisteyhdistelmää, minkä lisäksi personoitavuus ulottuu myös monivärisiin sisätiloihin. Samalla viimeistely ja matkustamon tilat ovat parantuneet selvästi.

Opel Ampera-e

Opel Ampera-e

General Motorsin näkemys täyssähköisyydestä poikkeaa kilpailijoistaan siten, että kiitettävän toimintamatkan lisäksi kyseessä on eräs tavallisimmista messuilla nähdyistä autoista. Vaikka valoisat ja sulavat tieteiselokuvaratkaisut sopivat monesti juuri sähköautoihin, on hienoa nähdä suuren valmistajan näkemys aivan tavallisesta sähköautosta.

Renault Zoe

Renault Zoe

Uudistunut Zoe edustaa taasen sähköautoilun toista puolta, sillä sen ohjaamossa vallitsee valoisa ja futuristinen tunnelma. Aivan hulvattomaksi muotoilu ei ole mennyt Renaultin täyssähköisessäkään, mutta Zoe tuntuu silti Ampera-e:tä hienostuneemmalta. Kasvaneen toimintamatkan myötä Zoe nähdään vihdoin myös Suomessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hyundai RN30

Hyundai RN30

Hyundain kilpurikonsepti esitteli hiljattain julkistetun i30:n räväkämpää puolta ja vihjaili samalla mallistoon saapuvasta N-sporttimallista. Saapuvien N-mallien myötä valmistaja laajentaa vihdoin rationaalisista käyttöautoista myös haluttavampien harrastemallien suuntaan.

Citroën C3

Citroën C3

PSA-konsernin sisäisessä järjestyksessä pelkkiin halpamalleihin pitkään keskittynyt Citroën on vihdoin löytänyt oman riemastuttavan itsensä, jossa ranskalaiseen pirteyteen yhdistyy ripaus kahjoutta. C4 Cactuksen menestys on antanut valmistajalle itsevarmuutta ryhtyä hilpeäksi myös muiden mallien kohdalla, Airbump-puskureiden ollessa tästä paras esimerkki. Pääjohtaja Linda Jacksonin mukaan Citroën aikookin harjoittaa jatkossa laskelmoitua hulluutta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Volkswagen Budd-e

Volkswagen Budd-e

Sähköinen hippibussi Budd-e on saavuttanut jo virkaiällään konseptiautojen veteraanistatuksen, mutta se ei estä hilpeää kulkinetta riemastuttamasta messuyleisöä. Vaikka Volkswagenin esittelemät bilebussiratkaisut tuntuvatkin paikoin hiukan kankeilta, on mallissa jotain vaikeasti vastustettavaa pilkettä. Samalla se esittelee sähköisen MEB-alustarakenteen mahdollisuuksia myös hiukan suurempien autojen osalta.

Ferrari 70 vuotta

Ferrari

Urheiluautojen ja moottoriurheilun klassikkonimi juhlistaa ensi vuonna 70-vuotista taivaltaan väriloisteella, joka tuo mallistoon aimo joukon muita värejä klassisen punaisen kaveriksi. Perinnekuosien takaa löytyvät Ferrarille tärkeät mallit ja kuljettajat yhtiön kunniakkaasta historiasta. Stirling Mossia esimerkiksi kunnioitetaan sinisellä väriskeemalla ja Steve McQueeniä puolestaan ruskealla värillä, joka on lainattu McQueenin 250 GT Lussosta.

Teksti: Aake Kinnunen, kuvat: Aake Kinnunen ja Lauri Ahtiainen

Luetuimmat