16.6.2016

Neljä vuotta ja 5 tonnia muotoilusavea – näin syntyvät auton muodot

Seat automuotoilu

Neljä vuotta saattaa vaikuttaa pitkältä ajalta, mutta työ paperille tehdystä luonnoksesta valmiiksi automalliksi ei ole helppo. Matkalla muun muassa suunnitellaan tietokoneilla ja veistetään savea.

Seat on jälleen valottanut uuden automallin lukuisia suunnitteluvaiheita. Tällä kertaa vuorossa on auton muotoilu paperiluonnoksista savimallin kautta tuotantolinjalle.

Uuden automallin suunnittelu paperilta tuotantolinjalle kestää kaikkineen neljä vuotta. 1 400 päivän lisäksi tarvitaan 1 000 luonnosta, 5 000 kiloa muotoilusavea ja 1 000 litraa maalia. Luonnosten ja tuotantolinjan väliin mahtuu muun muassa lukuisia savimalleja. Lisäksi suunnittelijoiden täytyy valikoida tarjolle tulevat väri- ja verhoiluvaihtoehdot.

Seat automuotoilu

Suunnitteluprosessin ensimäisessä vaiheessa sovitaan automallin raamit, joista muodostuu punainen lanka koko auton kehitysprosessille. Sen jälkeen alkavat luonnostelut.
– Alkuvaiheen luonnokset esittävät sitä, miltä haluaisimme auton näyttävän, kommentoi Jaume Sala, Seatin sisustasuunnittelun johtaja. Neljän vuoden aikana tiimi tekee yhteensä yli 1 000 erilaista luonnosta.

Seuraavassa vaiheessa siirrytään tietokoneavusteiseen suunnitteluun. Paperille tehdyt luonnokset luodaan uudelleen digitaalisesti, jotta uuden mallin suunnitelmat saavat kolmannen ulottuvuuden erilaisten tilavuuksien hahmottamiseksi. Samalla tietokonemalleja käytetään ajoneuvon tekniseen valvontaan.

Seat automuotoilu

Tietokoneiden jälkeen vuorossa on konkreettinen käsityö. Neljä tonnia painava savimalli toimii fyysisenä esityksenä auton muotoilusta ja siihen tehdään jatkuvasti muutoksia. Taitavat artesaanit muovaavat ja hiovat mallia pitkälti käsityönä, mutta myös työkaluja käytetään suurten linjojen teossa. Savimallista luodaan lopullinen versio, eli niin sanottu jäädytetty malli. Tällöin auton ulkokuori on saavuttanut lopullisen muotonsa.

Varsinaisen muotoilun jälkeen vuorossa ovat värit. Seatin väri- ja verhoiluosasto on aloittanut väri-ideoiden koostamisen kaksi vuotta etukäteen, poimimalla vaikutteita muodista ja arkkitehtuurista. 12 värivaihtoehdon valitseminen automallin väripalettiin vaatii yli 100 maalireseptiä ja 1 000 litraa maalia.

Seat automuotoilu

Viimeisessä vaiheessa suunnitellaan istuimet, joiden on tarkoitus mukavuuden lisäksi näyttää hyvältä. Sen jälkeen vuorossa on muu sisusta, jossa keskitytään kuljettajan tarpeisiin. Nykyisin esimerkiksi kojelaudan suunnittelua hallitsee kosketusnäytön sijoittelu, johon nähden kaikki muu on toissijaista. Lisäksi suunnitellaan esimerkiksi säilytyslokeroiden sijainti.

Neljän vuoden prosessien jälkeen käsillä on vihdoin uusi automalli ja tiimit voivat aloittaa uudet työt seuraavan mallin parissa.

Lähde ja kuvat: Seat

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Luetuimmat