25.11.2015

Mutkattomampi tie etanolin käyttöön

Vanhan auton muuttaminen etanolikäyttöiseksi sujuu nyt entistä helpommin.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin lokakuun alussa käyttöönottama uusi linjaus helpottaa käytetyn auton muuttamista etanoli- eli E85-polttoaineella kulkevaksi.

Aiemmin tällaisen auton muutoskatsastusta varten vaadittiin tarkat ja kalliit ajoneuvokohtaiset asiantuntijalausunnot. Uuden säännöksen myötä riittää pelkkä etanolimuunnossarjan valmistajan tyyppikohtainen selvitys, jolla voidaan viedä useita samankaltaisia autoja katsastukseen.

Niinpä ennen 1.1.2007 käyttöönotetun eli Euro 1-, 2- tai 3-päästönormin täyttävän bensiiniauton voi nyt muuttaa etanolikäyttöiseksi kohtuukustannuksin: tarvitaan vain muutossarjan asennus valtuutetulla korjaamolla sekä muutoskatsastus.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

CO2-päästöt ratkaisivat

Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän arvion mukaan Suomessa on noin 700 000 potentiaalista autoa, joihin tällainen muutos voidaan tehdä.

Trafissa on aiemmin suhtauduttu jälkiasenteisiin etanolimuunnossarjoihin penseästi – mm. etanolipolttoaineen kylmäkäynnistyksissä aiheuttamien korkeampien paikallisten päästöjen vuoksi – mutta suurin hyöty eli hiilidioksidipäästöjen aleneminen vei lopulta voiton.

– Onhan kyseessä kotimainen polttoaine, joka tehdään elintarvikejätteistä, ja jonka vaikutukset ympäristöön eli CO2-päästöihin ovat selkeät. Niinpä näimme tässä selkeän hyödyn, Trafin tieliikennejohtaja Marko Sillanpää kertoo.

Maksaa muutaman satasen

Tamperelainen yritys StepOne Tech on ollut asiassa aktiivinen ja tarjoaa eFlexFuel-muunnossarjaa, joka maksaa asennettuna autosta riippuen noin 400–600 euroa. Muutoskatsastus puolestaan kustantaa alle 60 euroa.

Katsastusmies Jari Rasku tutkii etanolimuunnossarjan ohjausyksikköä.

Asennuksen – joka yleensä vie noin tunnin ajan – jälkeen autoon voi tankata bensiiniä, korkeaseosetanolia tai niiden sekoitusta, eikä laite ei vaadi käyttäjältä mitään säätötoimenpiteitä. Toimintaa voi seurata myös älypuhelimen avulla.

Autossa pitää lisäksi olla moottorin lämmitin, ja etanoliautojen akilleenkantapäätä eli hieman heikompaa kylmäkäynnistyvyyttä autetaan adaptiivisen kylmäkäynnistystoiminnon avulla, joka keskustelee auton moottorinohjausjärjestelmän kanssa.

Sen, sopiiko muunnossarja omaan autoon, voi tarkistaa yrityksen nettisivuilta löytyvästä hakupalvelusta.

Entä luotettavuus?

Etanolipolttoaine on selvästi edullisempaa kuin bensiini tai diesel: tällä hetkellä se maksaa alle euron litralta. Vaikka sitä kuluu pienemmän energiasisältönsä vuoksi ajossa enemmän, muutoksen tuomat kustannukset voi kuolettaa varsin lyhyellä ajomatkalla.

Polttoaineen saatavuus ei ole ongelma, sillä St1:n tuottamaa E85-polttoainetta voi tankata Suomessa jo yli 110 asemalta.

Kaikki siis hyvin? Ei aivan – mm. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen puoltaa alun perin tehtaalla flexifuel-käyttöön rakennettuja autoja. Muunnossarjoihin hän suhtautuu varauksellisemmin.

Ympäristöystävällisyys ja alhaisemmat ajokustannukset ovat toki hyviä puolia, mutta ongelmat ovat mahdollisia pitkällä aikavälillä.

– Auton polttoainejärjestelmän tiivisteet, putket ja letkut on tehty materiaalista, joka kestää bensiiniä. Etanoli saattaa haurastuttaa niitä sekä edesauttaa korroosiota myös polttoainejärjestelmän metallisissa osissa, Vesalainen muistuttaa.

Myös muunnossarjan valmistaja StepOne Tech tiedostaa tämän ongelman. Kylkiäisenä tarjotaankin POP-vakuutuksen lisäturvavakuutusta autoille, joihin eFlexFuel-muunnossarja on asennettu.

Palaamme aiheeseen syvällisemmin seuraavassa Moottorin numerossa 1/2016.

Teksti: Jussi Saarinen, kuvat: Antti Hentinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat