4.2.2016

Mazda jatkaa wankelin kehitystyötä, vuorossa turbojen paluu?

Mazda RX-Vision

Matka kiristyvien päästörajojen edelle ei ole kiertomäntämoottorille helppo, mutta onneksi Mazdan mielestä kannattaa ainakin yrittää.

Viime viikolla vuoden kauneimmaksi konseptiautoksi valittu Mazda RX-Vision luotti ainakin paperilla Skyactiv-R -kiertomäntämoottoriin, mutta moottorityypin tulevaisuus on näyttänyt heikolta RX-8:n poistuttua tuotannosta vuonna 2011. Nyt palotilassa näkyy kuitenkin taas kipinää Mazdan voimansiirron kakkosmiehen, Tetsushi Marutanin, avattua sanaisen arkkunsa australialaiselle Motoring-blogille.

– Kehitämme edelleen uusia kiertomäntämoottoreita. Toivomme julkaisevamme sen tulevaisuudessa, tietysti. Mutta se on vielä kehityksessä. Emme voi kommentoida kehitysohjelmaa, eli koska, millaisessa autossa, millaisilla teholukemilla, siitä ei voida sanoa vielä mitään.

– Henkilökohtaisesti uskon, että kiertomäntämoottori jonkinlaisella ahtimella tai turbolla olisi hyvä. Mielestäni wankel tarvitsee enemmän vääntöä matalilla kierroksilla, joten pieni ahdin tai turbo auttaisi, Marutani jatkoi kysyttäessä moottorityypin ahtamisesta.

Alati kiristyvät päästörajat lienevät suurin este wankelin paluulle, mutta on silti huojentavaa kuulla Mazdan jatkavan moottorityypin kehitystyötä. Ehkäpä Skyactiv-R ei siis jääkään pelkäksi konseptiunelmaksi.

Suosituin wankel-moottoria käyttänyt auto tähän mennessä on ollut Mazdan urheilullinen RX-7, jota valmistettiin vuosina 1978–2002 yli 800 000 kappaletta. RX-7:n eri versioissa yhtiö kokeilikin muun muassa nykyisin trendikästä twinscroll-ahtamista.

Lähde: Road & Track, kuva: Mazda

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat