12.8.2016 Ajoneuvot Maahantuoja neuvoo: käynnistä Webasto myös kesällä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen kesäsäästä huolimatta useimmat autoilijat tuskin käynnistävät Webastoaan kesäisin. Polttoainelämmitintä maahantuova Kaha kuitenkin neuvoo, että lämmitysjärjestelmä pysyy parhaassa terässä syksyä varten, mikäli sen käynnistää noin kerran kuukaudessa. Suositeltava lämmitysaika on 10-15 minuuttia kerrallaan. Näin estetään nykyisten polttoaineiden haihtuminen polttoainelinjasta, joka saattaa vaikeuttaa ensikäynnistystä kesäajan jälkeen. Webaston elinikää voi pidentää myös käyttämällä riittävän pitkää lämmitysaikaa. Minimisuosituksena on noin 10 minuuttia kerrallaan. Mikäli laitteiston toimintavarmuudesta on huolta, voidaan järjestelmälle suorittaa kausitarkastus ennen lämmityskauden alkua. Samalla suoritetaan myös hiilidioksidisäätö optimaalisen palotapahtuman varmistamiseksi. Kesällä Webastoa voidaan käyttää myös ulkoilman puhaltamiseen ennen matkaan lähtemistä. Tällä voidaan tuulettaa kesällä läkähdyttävän kuumaa sisätilaa ennen liikkeelle lähtemistä. Suomessa auton sisätilan lämpötila voi kohota jopa 70°C:een. Myös järjestelmän asennus kannattaa varata jo kesällä, sillä syksyn saapuessa lämmin auto kiinnostaa usein jonoksi asti. Lähde ja kuvat: Kaha Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla