Kuljetus 2017 käyntiin – Mercedes-Benzin uusi X-sarja ennakkovarattavissa

Kuljetus 2017 on kuljetus- ja logistiikka-alan ykköstapahtuma Suomessa. Jyväskylässä järjestettävän näyttelyn lähes 200 näytteilleasettajaa huolehtivat, että nähtävää ja koettavaa riittää loppuviikoksi.

Ajoneuvot | 18.5.2017

Kuljetus 2017 -näyttely kokoaa Jyväskylään koko suomalaisen kuljetusalan. Mukana ovat kuorma-autonvalmistajat, maahantuojat, perävaunu- ja päällirakentajat sekä logistiikka-ala. Eikä pakettiautouutuuksia tai rengas- ja varaosayrityksiäkään ole unohdettu.

– Näytteilleasettajia on yhteensä lähes 200 ja yhteenlaskettu näyttelyala yli 31 000 neliömetriä. Kuljetus 2017 -näyttely onkin pinta-alaltaan suurin koskaan Jyväskylässä järjestetty messutapahtuma, sanoo Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Kilpailukyvystä on huolehdittava

Kuljetus 2017 -näyttelyn avannut kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok) korosti avajaispuheessaan, että liikenteen ja logistiikan kilpailukyvystä on huolehdittava muuttuvassa digitaalisessa toimintaympäristössä.

Parhaillaan uudistetaan muun muassa kuljetusalan ammattipätevyyksiä koskevaa lainsäädäntöä. Lisäksi hallitus päätti puoliväliriihessä toteuttaa ulkomaalaisille kuljetusyrittäjille suunnatun vinjetin hallitusohjelman mukaisesti.

– Vinjetti parantaa kotimaisten kuljetusyrittäjien kilpailukykyä ja turvaa alan työpaikkoja Suomessa, arvioi Wallinheimo.

Kauppa virkistyy, kasvua havaittavissa

Autotuojat ry:n mukaan Suomen vienti ja talous kääntyivät kasvuun viime vuonna. Viriävä talouskasvu näkyy myös kuorma- ja pakettiautokaupassa. Kuorma-autokaupan on ennakoitu kasvavan tänä vuonna lähes 10 prosentilla viime vuoteen nähden ja pakettiautojen kysyntä on palaamassa 2000-luvun alkuvuosien tasolle.

– Vuosina 2009–2015 uusia pakettiautoja rekisteröitiin keskimäärin vain noin 10 000 vuodessa. Viime vuonna pakettiautojen ensirekisteröintien määrä kasvoi yli 13 000:een ja tänä vuonna määrän ennustetaan kasvavan jopa 16 500:een. Yhtäjaksoinen kasvu on jatkunut jo 20 kuukautta, Kallio kertoo.

Raskas kalusto näyttää suuntaa

Vaikka kuljettajaa opastavat järjestelmät ovat yleistymässä, autonomisten autojen yleistymiseen kulunee vielä kelpo tovi.

– Raskaan kaluston puolella tulevaisuus on kuitenkin lähempänä kuin luulemmekaan. Euroopan kuorma-autovalmistajat ovat arvioineet, että osittain autonominen letkassa-ajo eli niin sanottu platooning olisi mahdollista jo vuonna 2023, kertoo Kallio.

Kallion mukaan letka-ajo edellyttää autojen keskinäistä verkottumista ja muun muassa automaattista hätäjarrutusta. Hyödyiksi kerrotaan vähentynyt polttoaineenkulutus, päästöjen pienentyminen noin 10:llä prosentilla. Lisäksi letka-ajon nähdään parantavan liikenneturvallisuutta.

Mitä uutta messuilla?

Lavean näyttelytarjonnan joukosta löytynee kiinnostavaa nähtävää ja kokeiltavaa jokaiseen makuun.

Mercedes-Benz ensiesittelee raskaan kaluston huoltopalveluiden seurantajärjestelmän Mercedes-Benz Uptimen Kuljetus 2017 -messuilla. Hultoa sujuvoittamaan tähtäävä Uptime seuraa ajoneuvon kuntoa ympäri vuorokauden reaaliajassa, tunnistaa huoltotarpeet ja mahdolliset rikot, kommunikoi ne huollolle sekä ehdottaa sopivan huoltoajan.

Suomessa Uptime otetaan käyttöön heinäkuussa 2017. Uptimen käyttö edellyttää Mercedes-Benzin FleetBoard Connectivity -palvelualustan ja ajoneuvopäätteen.

Syksyllä lanseerattava Mercedes-Benzin uusi X-sarja on ennakkovarattavissa Kuljetusmessuilla ja nettipalvelussa.

Mercedes-Benz X-sarja

Valmistajansa mukaan avolavassa yhdistyy premium-luokan voima, mukavuus ja ylellisyys. Koeajomahdollisuutta ei ole vielä tarjolla.

Kuljetus 2017 -näyttelyssä on ennakkoesittelyssä myös Renault Trafic Formula Edition, joka on valmistajansa näkemyksen mukaan urheilullisin tähän mennessä Suomessa myyty pakettiauto.

Tämän kevään uutuutena Renault esittelee pienten pakettien toimittamiseen kaupungeissa tarkoitetun Renault Twizy 80 Cargon. Sähköajokki on 2,34 metriä pitkä ja 1,24 metriä leveä. Valmistaja kehuu, että sillä voi helposti puikkelehtia ahtaissa paikoissa ja pysäköintipaikka löytyy varmasti. Twizy Cargossa on 200 litran suuruinen lukittava tavaratila, jonka hyötykuorma on 75 kiloa.

Volkswagen-hyötyautot ja MAN Truck & Bus Finland yhdistivät voimansa toukokuun alussa ja esiintyvät myös näyttelyssä yhteisellä osastolla.

Volkswagen luottaa hyötyajoneuvojensa vetovoimaan. Lisäuskoa tarjoavat myös tilastot. Tammi-huhtikuussa 2017 rekisteröitiin 1419 Volkswagen-pakettiautoa, markkinaosuuden ollessa 25,9 %. Volkswagen-malliston eniten rekisteröity pakettiautomalli oli Volkswagen Transporter 1051 kappaleella ja 19,1 % markkinaosuudella. Maahantuojan mukaan yksin Transportereita rekisteröitiin lähes yhtä paljon kuin lähimmän kilpailijamerkin koko mallistoa.

Lähteet ja kuvitus: Autotuojat ry, Renault, Volkswagen, Mercedes-Benz

Kuljetus 2017 – maan suurin

Kuljetusmessut Jyväskylän Paviljongissa
to 18.5. klo 10-18
pe 19.5. klo 10-18
la 20.5. klo 10-16

Sisäänpääsy on veloitukseton ennakkorekisteröitymällä tai rekisteröitymällä paikan päällä.

Mikäli et halua rekisteröityä, peritään sisäänpääsymaksua 20 euroa.

Tarkennettu messuohjelma ja lista näytteilleasettajista löytyy tapahtuman verkkosivuilta.

 

Keskustelu