7.11.2016

Koko Nürburgring kahdella renkaalla? Han Yue hoiti homman alle 46 minuutin

Nürburgring kahdella renkaalla Mini

Vaikka aika ei ole sunnuntaikuskien mielestä mistään kotoisin, on Nürburgring kahdella renkaalla melkoinen suoritus.

Agenttielokuvista tuttu kahdella renkaalla ajaminen ei ole ihan helppoa puuhaa. Vielä sekopäisempi oli kiinalaisen stunttikuljettajan haave: koko Nürburgringin vanha pohjoislenkki, Nordschleife, kahdella renkaalla.

46-vuotias Han Yue tosin tunnetaan myös muista ennätyksistään: hän pysäköi Minin käsijarrukäännöksellä vain 8 senttiä autoa isompaan koloon ja hän osallistui erikoiseen "eniten donitseja minuutissa kahdella renkaalla ajavan auton ympärillä" -ennätykseen Zhang Shengjunin kanssa.

20,832 kilometrin matka taittui kuitenkin yhtäjaksoisesti kahdella renkaalla. Rataa tunteville mainittakoon, että ennätystä varten Döttinger Höhelle oltiin tuotu ramppi, jolla kiinalaiskuski sai sijoitettua erityisvarustellun Mininsä kahdelle renkaalle. Yue onnistui selvittämään myös etukäteen erityisen haastaviksi luokitellut Ex-Mühlen ja Wehrseifenin osuudet.

Ennätystä varten auton tasauspyörästö oltiin hitsattu kiinteäksi. Samalla erityisen kovilla ollut vasen eturengas oltiin vaihdettu vesijäähdytteiseen umpikumirenkaaseen, joka oli kiinni peräti kuudella pultilla.

Mini Nürburgring kahdella pyörällä

Lopulta kierros hoitui ajassa 45 minuuttia 59 sekuntia ja 11 sadasosaa. Helppoa sekään ei ollut, sillä vasemman takarenkaan värinät rajoittivat nopeutta, joten Yue joutui ajamaan hitaammin kuin olisi halunnut. Kuten arvata saattaa: hitaasti ajaminen on nopeaa vaikeampaa. Keskinopeus oli silti sangen asiallinen 28 km/h. Myös kuuden kilometrin kohdalla alkanut olkapääkipu sotki vaikeaa yritystä entisestään. Lopulta hän kuitenkin taisteli radan läpi, selvästi hikoillen ja tuskaillen.

– Vihreä Helvetti oli jälleen nimensä veroinen. Oli kuin olisin ajanut neljän vuodenajan läpi Nordschleifella tänään, Yue kommentoi, manaten märkää ja aurinkoista säätä.
– Nyt olen vain niin onnellinen. Pitkäaikainen haaveeni on toteutunut Norschleifella.

Mikäli esimerkiksi auton renkaat kiinnostavat enemmän, kannattaa vilkaista Nürburgringiin erikoistuneen Bridge to Gantryn juttu ennätysyrityksestä.

Saattoautoista kuvatun ennätysyrityksen voi katsoa vaikka kokonaisuudessaan Nürburgringin viralliselta kanavalta:

Lähde: Nürburgring, Bridge to Gantry Kuvat: Nürburgring

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Luetuimmat