Klassikko: Datsun 100A 2D Sedan

Datsun 100A on tuttu menopeli monelle 1970-, 1980- ja jopa 1990-luvulla ajokorttinsa saaneelle.

Leveiden housunlahkeiden, Retu-kenkien ja diskomusiikin aikakauden suosikkiauto oli helposti roplattava ja käytettynäkin edullinen – hyvä vaihtoehto monen suomalaisnuoren ensiautoksi.

Auton tekniikassa ei ollut mitään mullistavaa, mutta kokonaisuutena se poikkesi siitä, mitä Japanissa oltiin totuttu näkemään. Yhdellä yläpuolisella nokka-akselilla varustettu 988-kuutiosentin A-10 -rivinelosmoottori oli tuttu takavetoisesta Datsun 1000/Sunny-mallista. Alle litran koneet olivat suosittuja Japanissa, sillä ne mahtuivat maan toiseksi matalimpaan veroluokkaan. 100A:ssa moottori asennettiin britti-Minien tapaan etupyörien väliin poikittain.

Modernin ulkonäön vetoa

Sisätiloiltaan 100A oli ulkomittoihin (kokonaispituus 3 610 mm, leveys 1 470 mm) nähden yllättävän väljä. Pikkuautoon oli saatu miltei keksikokoluokan matkustamo. Takaistuimet olivat toki ahtaat kolmelle aikuiselle ja kulku niille hankalaa kaksiovisissa versioissa. Keinonahkaiset istuimet olivat helppohoitoiset, mutta eivät lisänneet matkustusmukavuutta. Silti 100A:lla tehtiin aikanaan pitkiäkin lomareissuja koko perheen voimin.

100A:n moderni ulkonäkö vetosi asiakkaisiin. Kompaktin korin ikkunoiden alla kulkeva olkalinja nousi kaarevan pehmeästi takaosaa kohden.

Taakse lastattujen matkatavaroiden ja edessä olevan moottorin katsottiin olevan myös törmäysvoimia sitova turvallisuustekijä.

Tehokkaan lämmityslaitteiston ja hyvän tiivistyksen ansiosta 100A:lla pärjäsi myös Suomen talvessa. 20 sentin maavaran ja etuvedon ansiosta se ylitti parkkipaikkojen pienemmät lumitöytäreetkin vaivatta.

Moottorista irtosi 58 hevosvoiman edestä tehoa ja vääntöä 77 newtonmetriä. Kiihtyvyys paikalta 100 km/h nopeuteen kesti 18,8 sekuntia. Auton huippunopeus oli noin 140 km/h.

Edullinen, kestävä ja helppo huoltaa

Kirsikka, riisipussi, riisikuppi, puukenkä, 100-ampeerinen – siinä Datsun 100A:n lempinimiä. Vähemmän mairittelevista kusumanimistä huolimatta 100A oli aikanaan erittäin suosittu Suomessa.

Se oli edullinen, kokonaisuudessaan edistyksellinen, kestävä, helppo huoltaa ja itäisestä valmistusmaastaan huolimatta ”länsiauto”.

Vain karvanopat puuttuvat

Kun Juha Siltala sai käyttöönsä ensimmäisen Sata-ampeerisensa, oli malli jo 23 vuoden ikäinen. Juha Siltala oli 12-vuotias tuolloin vuonna 1993. Mopojen kanssa poika oli häärännyt jo alle kymmenvuotiaasta.

Datsunin tekniikka tuli tutuksi purku- ja kunnostustöiden yhteydessä. Mökkitietä ajellessa ja autoa roplatessa syntyi vahva tunneside kyseiseen malliin.

Siltalan isän työtoverilla, Lahden Hollolassa asustavalla Lauri Heinosella oli vastaava 100A omistuksessaan kahden vuosikymmenen ajan. Juha Siltala oli putsaillut, huoltanut ja massaillut lähipitäjän miehen autoa kesäisin, ja kun Lauri Heinonen päätti luopua autostaan, ei uutta omistajaa tarvinnut etsiä kaukaa eikä kauaa. Juha Siltala osti auton heinäkuussa 2006.

Juha Siltala museokatsastutti Datsuninsa vuonna 2007 kirkkain arvosanoin.

Ainoa ei alkuperäinen osa koko autossa on yksi peilin kiinnitysruuveista. Sen jälkeen mies ei ole pyhäajoja kummempia reissuja sillä tehnyt. Kilometrejä on kuuden viime vuoden aikana kertynyt mittariin noin tuhat. Yhteensä auto on taivaltanut 110 000 kilometriä.

Mies on Päijät-Hämeen Mobilistit ry:n jäsen ja minkä autoharrastuksiltaan ehtii, hän toimii Rapalan Pärnun tehtaiden johtajana.

Teksti: Sami Lindell Kuvat: Jari Saarentaus

Artikkeli on lyhennelmä Moottorin Klassikko-sarjasta. Lehden 5/2014 voi ostaa digitaalisena näköisversiona Lehtiluukusta.