17.3.2017

Kauppaa Corolla – Tori.fi autoilmoituksissa trendimuutos

autokauppa

Vuonna 2016 Tori.fi:n autokaupassa ykkösmerkiksi nousi suomalaisten tuttu.

Suomen suurimpiin vertaiskauppapaikkoihin kuuluva Tori.fi julkisti nipun viime vuoden autokaupan tilastotietoja. Kauppa kävi aiempaa paremmin, ja automerkkien osalta ostohousut kahisivat erityisesti yhden uuden merkin suuntaan.

Tori.fi:n noin 370 000 autoilmoituksesta yli puolet oli autoliikkeiltä, joten ihan puhtaasta vertaiskaupasta ei useinkaan ole kyse. Yksityishenkilöt kartuttivat ilmoitussaldoa 150 000 myytävällä ajoneuvolla, kymmeneksen edellisvuotta enemmän. Keskimäärin autoilmoituksia jätettiin 371 päivässä. Suoraan Torin kautta autoja myytiin 33 000 kappaletta, neljänneksen vuotta 2015 enemmän.

Uudeksi suosikkimerkiksi nousi 2016 suomalaisten ikisuosikki Toyota, joka loikkasi suoraan pistesijoilta haetuimpien automerkkien kärkeen. Seuraavaksi eniten hakukenttään naputeltiin niin ikään suomalaisille rakasta Volvoa, saksalaisten premiumien tullessa sen jälkeen järjestyksessä BMW, Mercedes-Benz ja Audi.

Ilmoitusten joukosta voi löytää harvinaisempiakin herkkuja.

Jätetyissä ilmoituksissa Toyota nousi samalla tavalla ykköseksi, oltuaan toisella sijalla vuonna 2015. Sen jälkeen autoaan kauppasivat eniten Ford-, Volkswagen-, Opel- ja Volvo-kuljettajat. Mielenkiintoisesti eniten merkkikohtaista selailua kohdistettiin Volkswageniin, Mercedes-Benziin, Toyotaan, Volvoon ja Fordiin.

Muista kulkupeleistä Tori.fi:ssä jätettiin ilmoituksia esimerkiksi 64 moposta ja 64 maastopyörästä per päivä. Renkaita ja vanteita kaupiteltiin 461 ilmoituksen verran per päivä, eli jopa autoja enemmän. Kaivinkonekauppaa pyrittiin hieromaan 8 ilmoituksen verran.

Lähde ja kuvankaappaus: Tori.fi, kuva: Roman Razinkov

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat