6.3.2017 Ajoneuvot Jäähyväiset järjelle – Mercedes-Maybach G 650 Landaulet Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedeksen G-sarjan ääripäästä löytyy malliversio heille, joiden järki on jäätynyt jo ennen landauletin aukaisemista. Mercedeksen ikoninen G-sarja on vuosien varrella venynyt moneen eri rooliin, aina käymättömien korpimaiden soturista AMG:n edustussportiksi. Nyt malli on joutunut Mercedes-Maybachin käsittelyyn ja lopputuloksena on eräs absurdeimmista G-sarjalaisista tähän mennessä. Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä nähtävä Mercedes-Maybach G 650 Landaulet yhdistää siis tutun kulmikkaan maasturin, Maybachin luksuksen sekä 630-hevosvoimaisen tuplaturbo-V12:n samaan pakettiin. Nimen viimeinen osa, Landaulet, viittaa menneiden vuosien kattomalliin. Hevosvankkureista juontuvassa landauletissa avattava kattopätkä koskee yleensä vain auton taka- tai keskiosaa, jättäen etumatkustajat yleensä kovakaton suojiin. Samalla maasturi on kerännyt pituutta, joten kokonaispituus on nyt 5,35 metriä, josta akselivälille lohkeaa yksistään 3,43 metriä. Akselivälissä venymistä on tapahtunut lähes 58 senttimetriä. Tilat ovat tietysti menneet takapenkkiläisten matkustusmukavuuden hyväksi. S-sarjasta lainatuilla muhkeilla, lämmitetyillä ja hierovilla takapenkeillä matkustavat voivat halutessaan avata tai sulkea avokaton sähköisesti. Jos kuljettajan jutut tympivät, voi penkkirivien väliin nostaa erillisen lasiseinän, jonka voi muuttaa maitolasiksi napin painalluksella. Mikäli tarve on nokosille, voi takapenkit oikaista täysin vaakasuoraksi. Ja jotta juomat eivät jäisi sään armoille, on takapenkin mukitelineet varustettu lämmityksellä ja viilennyksellä. Mukana ovat tietysti keskikonsolista nousevat eväspöydät ja molemmille takaistuimille on vielä erilliset 10 tuuman näytöllä varustetut viihdejärjestelmät. Mercedes-Maybach G 650 Landaulet ei ole kuitenkaan pelkkää hömppää, sillä kaiken tämän järjettömyyden alta löytyy edelleen tuttu, maastotaitoinen G-sarjalainen. Portaaliakselit ja katumaastureitakin punastuttava 325/55 R22 -rengaskoko huolehtivat siitä, että maavaraa on peräti 450 millimetriä. Täysin rujoksi maastotouhuksi ei homma kuitenkaan mene, sillä kiillotettuihin vanteisiin on erikseen kaiverrettu teksti Landaulet ja korkean auton vaatimat askellaudat voidaan tuoda esiin sähköisesti. Tarjolla on myös koko arsenaali tasauspyörästön lukkoja sekä alennusvaihteisto, jos määränpää on hiukan vaikeammin saavutettavissa. Voimanlähteenä on jo edellä mainittu kahdella turbolla varustettu V12, josta saadaan 630 hevosvoimaa sekä 1 000 newtonmetriä vääntöä. Suoritusarvoista Mercedes on kertonut vain tärkeimmän, eli 17,0 litraa per 100 kilometriä ja 397 grammaa kilometriltä. Itävallassa Magna Steyrin tehtailla valmistettava Mercedes-Maybach G 650 Landaulet on rajoitettu tuotantomäärältään 99 kappaleeseen, joten maastojahtia himoitsevan kannattaa käydä ihailemassa hovikauppiaan kravattia nopeasti. Markkinoille tämä järjettömyyden riemuvoitto saapuu elokuussa 2017. Lähde ja kuvat: Mercedes Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.9.2026 Koeajo Onko Audi RS 5 Avant maailman paras perheauto? 2.9.2026 Esittely Konttiperäinen Polestar 4 SUV – nyt muoto seuraa tarkoitusta 2.9.2026 Viikon arkistopoiminto Ennen taisi sittenkin olla paremmin: "lentävät autolautat" kuljettivat parhaimmillaan vuosittain jopa 50 000 henkilöautoa omistajineen Englannin kanaalin yli ilmateitse 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään