Höllääkö Trump päästörajoja? – ”Ei ole kauniimpaa kuin amerikkalainen auto”

Yhdysvaltain tuore presidentti haluaa höllätä kertaalleen sovittuja kulutusrajoja autoalan työpaikkojen luomiseksi.

Ajoneuvot | 16.3.2017

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi keskiviikkona avaavansa uudelleen vuoteen 2025 kohdistuvien CAFE-kulutusrajojen tarkastelun. Ympäristövirasto EPA sai tuleviin kulutusrajoituksiin kohdistuvan väliraporttinsa valmiiksi vain hetkiä ennen presidentti Trumpin astumista virkaan.

– Työstämme CAFE-rajoituksia, jotta voitte tehdä jälleen autoja Amerikassa. Ei ole kauniimpaa näkyä kuin Amerikassa valmistettu auto, Trump linjasi puheessaan.

Presidentti puhui kansallisen American Center for Mobility -autonomiatestauskeskuksen suunnittelukokouksessa Michiganin Willow Runissa. Paikalla oli myös monia autoalan silmäätekeviä, kuten Fordin pääjohtaja Mark Fields, General Motorsin pääjohtaja Mary Barra, Fiat Chryslerin pääjohtaja Sergio Marchionne sekä Toyotan Pohjois-Amerikan pääjohtaja Jim Lentz.

– Teemme kanssanne hienoa työtä, mutta teidän täytyy auttaa meitä työpaikkojen kanssa. Tiedän, että olette kaikki kilpailijoita, mutta voisitte rakentaa moderneja tehtaita, kuten olette tehneet Meksikossa, presidentti puhutteli autoalaa. Toistaiseksi yksikään autovalmistaja ei ole sitoutunut uusien tuotantolaitosten rakentamiseen Yhdysvalloissa.

Vaikka väliraportin uudelleenkäsittely ei automaattisesti tarkoita vuoteen 2025 tähtäävien CAFE-standardien hölläämistä, antaa se alalle uuden mahdollisuuden lobata etujaan ympäristövirasto EPA:n uudelle johtajalle, Scott Pruittille, joka on aiemmin ilmaissut näkemyksensä, että ihmisen ympäristövaikutuksia on liioiteltu. Autovalmistajat toivovat, että viime aikoina halventunut bensiini ja kuluttajien mieltymys suurempiin autoihin vaikuttaisivat standardiin, joka solmittiin alunperin vuonna 2011.

Nyt sovituissa CAFE-standardeissa autovalmistajien täytyy parantaa vuoteen 2025 mennessä malliston keskimääräistä kulutusta 54,5 mailiin galloonalta, eli noin 4,31 litraan per 100 kilometriä. EPA arvioi, että rajan saavuttaminen maksaisi autoteollisuudelle noin 33 miljardia dollaria, mutta säästyvä polttoaine ja parantunut energiaturvallisuus toisivat valtiolle 98 miljardin dollarin säästöt.

Trumpin mukaan väliraportin uudelleenavaaminen on tarpeellista, sillä sovitut rajat ulottuvat kauas tulevaisuuteen. Niiden pääpainona tulisi jatkossa olla työllisyyden huomioiminen.

– Jos rajat uhkaavat autoalan työpaikkoja, niin maalaisjärjen mukaisia muutoksia voidaan tehdä ja olisi pitänyt tehdä. Huolehdimme, että kaikki säädöksemme suojaavat ja puolustavat työpaikkojanne. Tulemme olemaan reiluja, presidentti jatkoi.

Yhdysvaltalaiset ympäristöjärjestöt, Yhdysvaltain autoalan työntekijöiden keskusliitto, kuluttajajärjestöt ja muutamat demokraattisen puolueen edustajat ovat vastustaneet tuoreeltaan presidentin näkemyksiä.

Lähde: Automotive News & White House Kuva: Moottorin arkisto

Keskustelu