31.8.2016

Autoliitto: Auton Päivänä keskusteluun myös autoilun kustannukset!

Auton Päivä

Auton Päivä tapahtumia järjestetään noin 40 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Autoliiton järjestämän valtakunnallisen Auton Päivän ideana on kertoa autoilun merkityksestä Suomessa sekä esitellä Autoliiton paikallisosastojen toimintaa, johon kaikki jäsenet ovat tervetulleita mukaan.

Auton Päivän tapahtumia järjestetään noin 40 paikkakunnalla eri puolilla Suomea 3.9.

Tänä vuonna on Auton Päivän juhlavuosi, sillä tapahtumalla on perinteitä jo vuodesta 1997 lähtien. Kullakin paikkakunnalla järjestetään erilaista ohjelmaa, mutta pääteemana on liikenneturvallisuus. Usealla paikkakunnalla ohjelmaa järjestetään yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa ja tarjolla on muun muassa pelastusnäytöksiä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suomi halvaantuisi ilman henkilöautoilua

Autoliitto haluaa nostaa Auton Päivänä keskusteluun myös autoilun kustannukset, jotka nousevat koko ajan muun muassa veronkorotusten takia. Henkilöauto on merkittävin liikennemuoto harvaan asutussa Suomessa.

– Välillä henkilöauto leimataan julkisessa keskustelussa vain haitaksi. Todellisuudessa Suomi halvaantuisi ilman henkilöautoilua, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen muistuttaa.

– Toimiva liikennejärjestelmä tarvitsee kaikkia liikkumismuotoja, joista kansalaiset valitsevat kulloinkin omiin tarpeisiinsa sopivan vaihtoehdon oli se sitten kävely, pyöräily, bussi, juna tai henkilöauto, Nieminen toteaa.

Syksy saa, mutta heiluvatko heijastimet?

Syksyn pimetessä näkeminen ja näkyminen ovat merkittävässä roolissa liikenneturvallisuuden kannalta, muistuttaa Autoliitto.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden olisi erittäin tärkeää käyttää heijastimia, jotta heidät olisi mahdollista nähdä autosta ajoissa. Autoilijoiden on muistettava, että autosta noustessaan hekin ovat jalankulkijoita ja heijastin on syytä olla mukana.

Syksy on paitsi pimeää, myös märkää aikaa. Riittävän turvavälin ja oikean tilannenopeuden merkitys kasvavat pidon heikentyessä. Autoilijoiden on tärkeää tarkistaa renkaiden kunto ja kuluneet kesärenkaat kannattaa vaihtaa uusiin vielä syksyllä.

Auton Päivän tapahtumien paikkakunnat ja kellonajat: www.autoliitto.fi/autonpaiva

Luetuimmat