7.3.2016

100 vuotta baijerilaista moottorityötä – onneksi olkoon BMW!

BMW 100 vuotta

Baijerilaisvalmistaja esitteli tulevaisuuden visioitaan satavuotispäivänsä kunniaksi.

7.3.1916 lentokoneiden moottoreita valmistanut Rapp Motorenwerke muuttui kaupparekisterissä Bayerische Motoren Werkeksi, merkiten nykyisen BMW-yhtymän peruskiveä. Autovalmistaja pääsikin siis juhlistamaan aitoa satavuotispäiväänsä lehdistötilaisuuden merkeissä.

Innokkaiden juoruilijoiden harmiksi BMW ei yllättänyt uudella superautolla, mutta sen sijaan suunnittelijat päästettiin irti konseptiauton parissa. BMW Vision Next 100 -konseptiauto esitteleekin sitä, millaisena autovalmistaja näkee seuraavat 100 vuotta – tai ainakin parikymmentä vuotta tulevaisuuteen. Autonomisesta ajamisesta siirrytään yhä parempaan yhteydenpitoon ja siihen, että laitteet oppivat ihmisiltä. Teknologian lisäksi BMW:n kivijalkana toimii jatkossakin yhtiön tunnettu kuljettajakeskeisyys.

BMW 100 vuotta

Vision Nextiin valittu rakennearkkitehtuuri on nimeltään Alive Geometry, jossa 800 muuntuvaa kolmiomaista elementtiä sisustassa saavat aikaan sen, että auto mukautuu sisustaa myöten ajotilanteeseen. Ease-tilassa sisusta järjestää itsensä väljästi, tarjoten aulamaiset olotilat neljälle. Ohjauspyörä vetäytyy kauemmas ja penkit kääntyvät hiukan kohti toisiaan parempaa keskustelua varten. Ease-tilassa ajoneuvo hoitaa ajamisen. Boost-olotilassa auto keskittyy tiukasti kuljettajan ympärille, auttaen ajajan työskentelyä kaikin mahdollisin keinoin. Auto saattaa esimerkiksi vihjata ideaalisesta ajolinjasta autopelien tavoin tai opastaa tilanteeseen sopivan nopeuden valinnassa. Companion-avustimen avulla ajoneuvo pyrkii oppimaan kuljettajansa, tietääkseen miten tämä ajaa ja millaisista avustimista on tälle eniten hyötyä.

BMW 100 vuotta

Samalla BMW on pohtinut tulevaisuuden liikennettä, jossa autonomiset ja ihmisten kuljettamat ajoneuvot seikkailevat. Vision Nextissä esimerkiksi munuaismaskissa olevat valot kertovat, onko ajoneuvo itsenäisessä toiminnassa vai kuljettajan vastuulla. Ulkoisia valoja käytetään myös esimerkiksi kertomaan jalankulkijoille, että auton edestä voi kulkea turvallisesti. Tarkoituksena onkin tuoda ihmisten käsieleitä vastaavaa kommunikaatiota autonomiseen ajamiseen.

BMW 100 vuotta

– Jos suunnittelijana pystyt kuvittelemaan jotain, on todennäköistä, että siitä tulee jonain päivänä totta. Tavoitteemme BMW Vision Next 100:n kanssa oli suunnitella tulevaisuuden skenaario, johon ihmiset voisivat tarttua, kommentoi BMW-ryhmän pääsuunnittelija Adrian van Hooydonk.

BMW kertoi myös Minin, Rolls-Roycen ja BMW-moottoripyörien osallistuvan juhlintaan omilla konsepteillaan juhlakiertueen kiertäessä ympäri maailmaa.

BMW 100 vuotta

Merkin 100-vuotisjuhlintaa merkataan kolmioista koostuvalla tulevaisuuteen osoittavalla nuolella. Nuolen neljä kolmiota edustavat luottamusta, menestystä, vastuullisuutta ja uutta ajattelua.

Juhlinnan pitäisi näkyä pitkin vuotta myös BMW:n pääkonttorin ja museon lähistöllä Münchenissä.

Lähde ja kuvat: BMW

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat