8.5.2016

10 miljoonaa Euroopassa valmistettua Toyotaa

10 miljoonaa Toyotaa Euroopassa

Vuonna 1992 laajamittaisesti alkanut eurooppalaisvalmistus on saavuttanut komean rajapyykin.

Toyota ilmoitti, että sen Euroopassa sijaitsevat autotehtaat ovat ylittäneet yhteiseltä valmistusmäärältään kymmenen miljoonaa autoa. Tällä hetkellä kolme neljästä Euroopassa myytävästä Toyotasta on valmistettu maanosan sisällä. Kuusi autotehdasta ja kolme moottoritehdasta huolehtivat yhteensä kahdeksan erilaisen mallin valmistuksesta.

– Toyotan sydän sykkii tuotannossa, ja tuhannet eurooppalaistiimiemme jäsenet ovat hyvin ylpeitä saavuttamastamme 10 miljoonan auton tuotantomäärästä. Olemme valmistaneet esimerkiksi ensimmäisen B-segmentin hybridiauton markkinoillemme, valmistamme hybridivoimanlähteitä ja viemme autoja myös Yhdysvaltojen ja Japanin markkinoille. Seuraavien kahden vuoden aikana vuosittainen tuotantovolyymimme tulee kasvamaan noin 20 %, kommentoi Toyota Motor Europen pääjohtaja Johan van Zyl.

Toyota Corolla 2016

Suomalaisten suosikkimerkin historia eurooppalaisena valmistajana alkaa vuodesta 1971, jolloin Corollaa alettiin valmistaa pieninä sarjoina Portugalissa. Laajamittainen tuotanto alkoi vuonna 1992 Iso-Britanniassa, jolloin moottoreiden lisäksi Carina E -mallia alettiin valmistaa saarivaltiossa. Toyotan mukaan yhä useampi malli on suunniteltu nykyisin eurooppalaisten asiakkaiden toiveiden ja mieltymysten mukaan.

Tällä hetkellä Toyotan Euroopan tehtaat sijaitsevat Iso-Britanniassa, Turkissa, Ranskassa, Puolassa, Venäjällä, Tšekeissä ja Portugalissa. Niissä valmistettavat mallit ovat Auris, Auris Touring Sports, Yaris, Avensis, Corolla, Verso ja Camry. Tänä vuonna joukkoon liittyvät myös Toyotan pieni lifestyle-crossover C-HR ja Venäjän markkinoille suunnattu RAV4. Lisäksi Portugalissa valmistetaan klassisia 70-sarjan Land Cruisereita Etelä-Afrikan markkinoille.

Lähde ja kuvat: Toyota

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat